Paprika

Extrat:

  • Ei varsinaisia extroja, kohtausjako

 

Perustiedot
  • Uitot 7 kpl
  • Kesto 96 min.
  • Alkuperämaa: Italia
  • Tuotantovuosi: 1995
  • Ohjaus: Joe D'Amato
 

Joe D'Amaton taattua laatua oleva filmi vie katsojat 1900-luvun alkupuolen italialaisen bordellin arkeen. Tarina kertoo talon uudesta nuoresta työntekijästä, Paprikasta, joka antaa vahvaa näyttöään.
Elokuvassa akteja syöstään ruudulle todella kiitettävässä tahdissa B-rappua unohtamatta. Myös juoni on mukavasti limitetty toimintaan, josta esimerkkinä bordellin johtajattaren tarjoama lohdutus Paprikan saatua kitkerää palautetta asiakkaaltaan.
Erityismaininnan saa puolitoistatuntisen viimeinen akti, joka on suht harvinaista 4vs1-muotoa.
Pääosan näyttelijätär hiveli raadin silmiä runsailla muodoillaan, mutta siltikin luonnollisella kauneudellaan. Muutoin näyttelijät olivat perus-italoja.
Teknisestä toteutuksesta täytyy jälleen jakaa kiitosta. Lavastus ja kuvaus olivat huippuluokkaa. Kritiikkiä raatimme kuitenkin jakaa mainiosti kännykän soittoääneksi soveltuvasta musiikista, joka oli miksattu liian kovalle muiden äänien päälle. Lisäksi englanniksi tehty dubbaus nakersi tunnelmaa. Raati muistelee nähneensä myös elokuvan alkuperäisellä italialaisella ääniraidalla varustettuna muinoin Filmnetiltä, joka toimi paljon paremmin. DVD:ltä ei extroja löytynyt, mutta tämän luokan elokuvassa se ei juurikaan haitannut. Joe D'Amato todella osasi työnsä!
[
JL & MW)

½