Maaliskuu 2010:

HOK-Elanto

"Suomen suurin osuuskauppa HOK-Elanto on luopunut suomalaisten maidontuottajien omistaman Valion perusmaitojen myynnistä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Vuosittain noin 50 miljoonaa litraa maitoa myyvän HOK-Elannon omistamissa Alepassa ja S-marketissa myydään vain ruotsalais-tanskalaisessa omistuksessa olevan Arla Ingmanin rasvattomia ja kevytmaitoja.
Jatkossa Alepan ja S-marketin hyllyistä löytyy Valiolta enää vain erikoismaitoja. Syynä Valiosta luopumiseen ovat HOK-Elannon mukaan Arla Ingmanin halvempi hinta ja logistiset edut. Tähän asti Valion osuus HOK-Elannon maitomyynnistä on ollut noin puolet. Suomalaiset maidontuottajat ovat Helsingin Sanomien mukaan ottaneet uutisen vastaan järkyttyneinä. Maidontuottajat syyttävät Arla Ingmania suomalaisen maidontuotannon horjuttamisesta halvan tuontimaidon turvin." (IS 4.3.)

300 000 työtöntä ja lisää tulee. Saisikohan Kiinasta maitoa vielä halvemmalla? Melamiini ei hintavertailussa paljon paina...

- #1


Helmikuu 2010:

Suomen ulkomaalaispolitiikka ja Astrid Thors

Pakolaiset :

perheiden yhdistäminen on verkostomarkkinointia sosiaalitoimen kuppauksessa. Esim. Somalian ongelmat tuskin ratkeavat vaikka kaikki halukkaat otettaisiin Vuosaareen asumaan.
 

EU-kerjäläiset:

nuo sympaattiset romanit, jotka lentävät lentokoneilla Suomeen keräämään tyhjiä pulloja... Ohimennen voi lähteä vahingossa mummoilta lompakotkin. SPP odottaa suomalaisten rynnäkköä Bukarestin kaduille myymään neljän tuulen hattuja sekä poronsarviuutetta vaatien paikallista sosiaalitukea. Työperäinen maahanmuutto: Eikö ketään kiinnosta, että JOKAISELLA Suomen rakennustyömaalla tehdään vieläkin pimeää työtä ja useimmiten tekijänä on venäläinen, virolainen tai puolalainen. Puhumattakaan etnisistä ravintoloista... Työjälkensäkin on paskaa.

- #1


Maaliskuu 2007

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue

Palataan näin pyhien koittaessa äskettäiseen kärsimysnäytelmään Bakussa. Suomen jalkapallomaajoukkue taisteli Azerbaidjania vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan.
Mikään ei hyvästä alusta huolimatta näytä muuttuneen. Altavastaajina tsempataan ja väännetään yllätyspisteitä ja ennakkosuosikkina polla taas jäätyy pointsien jäädessä esim. Kaukaasian aroille. Ole hyvä, Emin Imamalijev. Eteenpäin on menty,

- #3

 


Helmikuu 2007

Ajankäyttö

Iisalmelaisperhe teki rikosilmoituksen rippileirillä isosena toimineesta 18-vuotiaasta, joka oli pierryt heidän jälkikasvunsa kasvoille leirillä. Vaikkakaan tämä ei johtanut syytteen nostamiseen on SPP:n mukaan hienoa että siellä Itä-Suomessa on näinä hektisinäkin hetkinä aikaa pureutua perustavaa laatua oleviin kysymyksiin ja oikeuksien penäämiseen. Amerikkalaisuutta ei koskaan ole liikaa, voimia sinne ja toivokaamme Hannu Karpon piristävän tuskaanne ensi joulunalusaikana mehukkaalla kinkulla.

- #3

 


Tammikuu 2007

Fazer

Fazer taipui painostuksen edessä, jonka esitaistelijana toimi brittiläinen europarlamentaarikko Claude Moraes, ja ilmoitti poistavansa tummahipiäisen 80 vuotta palvelleen hahmonsa lakupötköistään.

SPP pohtii kuinkakohan moni lapsukainen tuon karikatyyrin edes välttämättä yhdisti ihmisiin vai liekö se vain ollut hupaisa hahmo. Meuhkaamisen jälkeen tilanne on ainakin toinen.

Trendiä seuraten SPP on valmistelemassa kyselyä tasa-arvovaltuutetulle "eskimo"-termin käytön oikeellisuudesta jäätelöpuikossa.

-#1 ja #3

 


Joulukuu 2006

Barrikadeille! Metsät loppuvat. Kuusia ei enää ole! Näin voisi ainakin kuvitella katsoessaan nykypäivänä joulukuusien hintoja. 50 markkaa on muuttunut vastaavaan määrään euroja. 

Suksikaa kuuseen!  

-#1&#3


Marraskuu 2006

Kalervo Kummola

Kalervo Kummolan käytös Suomen maajoukkueen tulevan valmentajan valinnoissa. Lempinimi Rautakansleri tai Hautagangsteri osoittivat jälleen olevan enemmän kuin oikeassa. Alla muutama esimerkki miten kypsä johtaja suhtautuu rakentavaan kritiikkiin:

 

- #1 & #3


Lokakuu 2006

Madonnan adoptio

Maailmankansalainen Madonna Louise Ciccone vavahdutti adoptoimalla poikavauvan Malawista vastoin paikallisia lakeja. Tämä nosti miljoonia vuodessa tahkoavan diivan takaisin otsikoihin ja lienee takasi yhdelle lapselle vauraat lähtökohdat elämään. SPP kummeksuu miljardöörin avokätisyyttä maata kohtaan jossa keskivuosiansio on noin 600 dollaria. Siis Buranaa hammassärkyyn ja reikä jätetään paikkaamatta.

- #1 & #3


Syyskuu 2006

Smash Asem

Suomalaisnuoret saivat jälleen toteuttaa itseään ja parantaa kiinalaistalonpoikeine elämäntilannetta sinkoamalla mm. mäyräkoiran pahvikuoria päin virkavaltaa Asem-kokouksen yhteydessä olleissa hässäköissä. Ja maailma pelastuu! Mainittakoon että tapahtumat poikivat ehkä vuoden maukkaimman lehtilainauksen, poimittu Helsingin Sanomista 10.9.2006:
"Ahosen ystävä oli yrittänyt päästä poliisien läpi näyttämällä Kokoomuksen jäsenkorttia, mutta sekään ei auttanut."

Niinpä niin, maailma on todella epäoikeudenmukainen...
#1 & #3


Elokuu 2006

BB:n seksuaalikäyttäytyminen

Jo alkumetreistä lähtien SPP:n toimihenkilöille tuli että tämänkin vuoden BB:n eroottispainotteinen toiminta on pelkkä vitsi. Ja sekös meitä korpeaa kun naapurissa on paljon lupsakkaampaa meininkiä. Täällä lähimmäksi tuota päästään nähtävästi vain väkisinmakuuta hipovalla toiminnalla.

Kas niin, kas näin...
#1 & #3


Heinäkuu 2006

Italian sopupeliskandaali

Tänä kesänä on tapahtunut mielenkiintoisia asioita jalkapalloilullisesti myös vihreän verran ulkopuolella. Italiassa, tuossa muinaisessa sivistysvaltiossa  Juventus, Lazio sekä Fiorentina tömpsähtivät Serie B:hen ja AC Milan sai tuta sanktioista sopupelien seurauksena. Myös mieleisiä tuomareita tuli valittua. Jotenkin tuntuu että tässä kävi kuin kotoisille sopupalloilijoille: Aluksi pienimuotoinen omakiva levisi turhan suureksi ja sitten nalli napsahti. Ja uskottavuus ei kun kohenee. 

Mistä puheenollen, erikoistunnustus Italian oikeusministeri Clemente Mastellalle kommenteistaan asian tiimoilta:

"Hallitus ei voi sekaantua tähän asiaan, mutta uskon, että useimmat kannattajat haluavat armahdusta. Fanina haluan vain sanoa sen, että onko oikein, jos Fabio Cannavaron ja Alessandro Del Pieron kaltaiset pelaajat joutuisivat kolmosdivisioonaan kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet MM-kisoissa"

"Tehkäämme kuten muinaisessa Roomassa: niitä, jotka ovat tuoneet meille mainetta ja kunniaa, pitäisi kohdella eri tavoin, kuten esikuvia"

Huolestuneina,

#1 & #3


Kesäkuu 2006

MM-kisojen tuomaritoiminta

Ensiksi julistettiin tiukkaa linjaa rikkeisiin. Sitten kun tuomari toteuttaa tätä räjähdysalttiissa pelissä 16 keltaisen ja neljän punakortin edestä, liiton puheenjohtaja rohisee. Tienkin huomion olisi voinut kiinnittää vaikka koko kisojen alhaiseen maalimäärään tai toistuviin valekuolemiin.

Vaikka liika on aina liikaa tyhmästä kotikatsojasta tuntuu että tietyn linjan pitäminen olisi edukasta.

Ihmetellen,

#3  


Toukokuu 2006

Seiska

Niinpä niin, tuo sananvapauden esitaistelija Seiska joutui perääntymään. Oikeasti, mitä väliä sillä on minkä näköiset heput siellä veivaavat lateksinaamioiden kätköissä? Eiköhän kaikki kuitenkin ole tietoisia siitä ilman kuviakin ettei siellä oikeita mörköjä heilu. Nyt kun adressit on kerätty ja lupaukset annettu, Seiska voi rauhassa kohdistaa teleobjektiivinsa muihin kohteisiin, kenenkään kohisematta.

- #1 & #3


Huhtikuu 2006

Kreikka

Kreikan tiedenaisten liitto, Hellenististä kulttuuria vaaliva järjestö sekä Pireauksen majakka-järjestö aktivoituivat muutamaa päivää ennen Euroviisuja pyrkien estämään Lordin esiintymisen. Hieno homma, ajatellen että aikaa oikeustoimiin oli kuukausikaupalla ennen kisoja. 
Ilmeisesti sivistymätön rahvas ei yltänyt yhtä korkealentoiseen ajatteluun vaan antoi kritiikittömästi Lordin "harjoittaa ja puolustaa satanismia ja jäytää Kreikan sekä Euroopan kulttuurin perusteita" antaen orkesterille täydet 12 paunaa.

Tästäkään huolimatta SPP ei halua diskriminoida ketään vaan tarjoaa voittosvibaleesta version kultivoituneempaankin makuun veljeskansan edustajien esittämänä:

- #1 & #3

 


Maaliskuu 2006

Mammutit SM-liigassa

Mitä saa 4,5 miljoonalla eurolla? 10. ja 11. sijan tämän kauden jääkiekon SM-liigassa mikäli ne olisi sijoittanut Jokerien ja TPS:n pelaajabudjetteihin. Toisaalla reilulla 800 000 operoinut SaiPa piti 2,5 miljoonan IFK:ta tiukilla. Ehkä ei kaikki toimikaan kuten manageripeleissä...

- #1 & #3


Helmikuu 2006

Suomalaiset naiset

Suomalaisia usein moititaan kielitaidottomuudesta. Olympialaisten aikana paljastui että tuo taidottomuus ainakin tiettyjen feministisemmän sukupuolen osalta kattaa myös suomen kielen. Olympiayliherra Markku Uusipaavalniemi oli siis liian vaikea tajuttavaksi. Siis nimi, ei lyhenne, kuten tässä vistossa keskustelussa arvuutellaan.

Kuukauden munakas

Äärimmäisen poikkeuksellisesti SPP palkitsee myös helmikuun munakkaana Markku Uusipaavalniemen. Tämä jäätävän kylmä matematiikkanero pelasti joukkueineen pääosin vain pettymyksiä tarjonneet olympialaiset. Perisuomalaisesti tiukassa paikassa sakkaamisesta ei ollut tietoa, ainoastaan murskaavan ylivoiman edessä hän joutui taipumaan. Yhdellä sanalla: ÄIJÄ.
Ei siis muuta kuin käsi kiville ja määrämittaista pesään!

Otteita M15:ta edesottamuksista

Syvällä kunnioituksella SPP:n puolesta,

- #1 & #3

 


Tammikuu 2006

 

Tipaton tammikuu


Vuoden ensimmäisen kuun selvinpäin kituuttaminen aiheuttaa monenlaista murhetta. Kansantaloudelliset tappiot parista nettolitrasta spiritusta per kansalainen ovat jo pelkästään merkittäviä.
Tipattomaan valmistautuminen: joulukuun lopulla viinaa vedetään viikko tolkulla jotta morkkiksen voimalla voisi kuukauden varmasti pidättäytyä viinan kiroista.
Ja kun tammikuu on takana kiskotaan viinaa taas surutta, viikko tolkulla, niin että kadotettu toleranssi saataisiin varmasti kohdalleen ennen hiihtolomia ja muita "pakollisia" rientoja.
Pumput pysähtelee, paino heittelee, naiset itkee ja ennen kaikkea tyyli kärsii.

Mikäli kaikesta huolimatta kuitenkin on erilaisten teemojen ystävä, miksi pitäytyä vain mielikuvituksettomassa tammikuussa. Näin kalenteriin saa huomattavasti vähemmän eloa: 

Huikaton helmikuu
Maljaton maaliskuu
Humalaton huhtikuu
Tolkullinen toukokuu
Kännitön kesäkuu
Heittämätön heinäkuu
Elämätön elokuu
Sykkeetön syyskuu
Läikyttämätön lokakuu
Maistiton marraskuu
Juomaton joulukuu

Ja taas mennään,

#1 & #3

 


Joulukuu 2005

Veikkausliiga

Miellyttävää huomata ettei kiireen runtelema aikammekaan ole tappanut yrittelijäisyyttä Suomesta. Alunperin apua muka tarvittiin mystiseltä kiinalaisliikemieheltä belgipalloilijoineen, mutta viime aikaisten tietojen mukaan kyllä lahjonta onnistuu täysin sinivalkein voiminkin. Tunnusta väriä!

Onnitellen,

- #3


Marraskuu 2005

Aktiivinen työperusteinen maahanmuutto

 

"Virkamiesvoimin valmistellulla ohjelmalla Suomi siirtyy pakolaispolitiikasta aktiiviseen työperusteiseen maahanmuuttoon. Työvoiman värväystoimistoja on tarkoitus avata jo ensi syksynä useissa maissa." (STT 30.11.2005)

Tämä kaunis idea toivottavasti kaatuu, ennen kuin miljarditappiot jäävät meidän osaamattomien alkuperäisasukas- duunareiden maksettavaksi. Yläluokkaiset maahanmuuttajat lisäävät kieli- ja/tai kulttuurimuurillaan jo nyt olemassa olevaa tuloeroeriarvoisuutta ja alaluokkien, itsesäälistä voimansa ammentavaa, juottolakulttuuria...

Tehtaiden ympärillä rakennetut kaupungit ja kolmannen polven tehdaslaisten siirtyessä historiaan, voimme suukotella markkinatalouden kusisia varpaita kiitollisena maailman eriarvoisuuden lisäämisestä. 

Pitäisikö suomalaiset liukuhihnaduunarit postittaa Kiinaan ja sieltä paikalliset johtajat Suomeen?

Onko Suomen valtiomuoto muuttunut osakeyhtiöksi?

 Junttikansan puolesta: PERKELE!

#1


Lokakuu 2005

Suomen jalkapallomaajoukkue

0-1 ja 0-3 dunkkuun kotikatsomon edessä munattomien ja väkinäisten otteiden jälkeen. Hyvä tsemppi, pojat! Ei näköjään enää Muurisen mainostamat paremmat arvontakoritkaan kiinnostaneet. Ainoat plussat olivat Shefki Kuqin poissaolo ja Jyrki Heliskosken Tsekki-otteluun vaatekaapistaan kaivama puku perinteisen Postin tuulipuvun sijaan.
Myös naiset säestivät hyvin 0-1-tappiolle ennätys yleisön edessä. Tästä siis vähintäänkin ansaittu tunnustuspalkinto.

- #1 & #3


Syyskuu 2005

Mervi Tapola

Koska Matin suolaaminen on verrattavissa buuaamiseen paralympilaisissa, SPP on päättänyt nimetä syyskuun munattomaksi Mervi Tapolan. Vittuilu vankilassa olevalle miehelleen, toistuvat erojen takaisin vetämisen, luapukset yrittää vielä kerran.. onko järkee vai ei?

- #1 & #3

 


Elokuu 2005

Ruotsalainen alkoholipolitiikka

Ruotsiin suuntautuneella äskettäisellä ekskursiollaan SPP:n hallitus ei voinut olla huomioimatta maan eriskummallista alkoholipolitiikkaa. Paikallisen oluen maku-rajoitteisuus ei ollut yllätys, mutta Systembolagetissa kaikkien tuotteiden säilytys huoneenlämmössä sekä olutravintolan löytämisen vaikeus dagen efter-tilassa olivat tuoda kyyneleen simmuun.

- #1 & #3


Heinäkuu 2005

Presidenttiehdokas
Matti Vanhanen

Tätä ei liene tarvitse kommentoida enempää...

#1 & #3

 


Kesäkuu 2005

Silvio Berlusconi

Italain pääministeri osoitti kuinka sisäpoliittiset ongelmat saadaan taitavasti häivytettyä laukomalla sekavia kommentteja, tässä tapauksessa suomalaisesta ruuasta. Varmasti tärkeämpääkään kommentoitavaa ei ollut...
Pyyhkeitä tässä yhteydessä ansaitsee myös kotimainen media, joka lähti ko. pelleilyyn täysillä mukaan. No, kesä on.

- #3


Toukokuu 2005

Kotijäätelö

Tässä kuussa munattoman nimitys lankeaa jo pitkää esityslistalla olleelle Kotijäätelölle. Mielestämme valheellinen suomalaisuudella ratsastaminen, korkeat hinnat sekä hermoja riekaleiksi riipivä tunnusmelodia tulee ehdottomasti näin kesän avaukseksi palkita.

#1 & #3


Huhtikuu 2005

Oluen monipakkaukset

SPP on pidemmän aikaa seurannut syvästi huolestuneena pahvisten monipakkausten voittokulkua perinteisen äijämäisen kaljakorin kustannuksella. Muistutamme edelleen todellisen pelimiehen viittaavan kintaalla tarjouksille ja kaappaavan aina käytännöllisen muovikorin matkaansa. Miellyttävän maltaisen makumatkan jälkeen mukana on helppo palautella pullot kauppaan samassa kopassa.
Näin ajankohtaisena aiheena SPP ottaa kantaa myös vappuun, joka suht huono tekosyy humaltumiseen. Kunnon jäsen kun ei selittelyitä tarvitse kunnon naamareissa toikkarointiinsa.

#1, #3 ja #4



Maaliskuu 2005

MTV3:n Huuma

Pj-kaksikon soluttautuminen MTV:n Huuma-ohjelmaan oli veret seisauttava pettymys. Koko ohjelma perustui suureen huijaukseen. Seuraavassa pari kylmää esimerkkiä: kaikilla katsojilla ei todellakaan ollut mahdollisuutta osallistua mainostauko-kisaan, sillä vain pienen osan nimet ja naamat pyörivät taulussa. Kukaan ei SPP:n edustajistoa kuvannut tahi nimiä kysellyt.
"Ihmisrullassa" puolestaan kaksi nokkelaa miestä pysäytti kiekon milloin siltä tuntui.
Tämän lisäksi SPP:n edustajisto joutui seisomaan koko lähetyksen ajan...
Toki paikalla oli myös onnellisia pariskuntia:"Me ollaan oltu joka ohjelmassa mukana". Ja taas riittää maanantaina kahvihuoneessa kerrottavaa.
SPP:n johtopäätelmä tästä kaikesta on että ihmiset alkavat nykyään olla huolestuttavan sairaita.

#1 & #2


Helmikuu 2005

CondoMan

On äärettömän vastuuntunnotonta lähteä salskeana poikamiehenä risteilylle ilman asian mukaisia varusteita. Yhdistyspaidassa oleva tasku on tarkoitettu kondomien ja savukkeiden (joita tarvitaan hyvän seksin jälkeen) säilytykseen. Ymmärrämme tosin jos et halua polttaa ja jos sikarit maistuvat paremmin, niin mikäs sen parempaa kuin varpajaiset.

Merellisin terveisin,

#1 & #3


Tammikuu 2005

George Bush sairaampi

Leipää ja sirkushuveja... vai riittääkö nykyajan patriarkalle vain pelkät sirkushuvit. Taannoiset virkaanastujaiset maksoivat hulppeasti n. 40 miljoonaa dollaria, kun liki samanaikaisesti kuulimme listaa tyrannivaltioista, jotka lienevät Bushin seuraavan penetraation kohteena. Eikä samaan aikaan juuri ketään kiinnosta miljoonat köyhyysrajan alapuolella sinnittelevät, kun ase- ja öljyteollisuus taputtavat kiivaasti karvaisia käsiään. 
 Bush ei pidä kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja on samalla antanut itselleen oikeuden "vapauden ristiretkiin" kuin olisi Jumalasta seuraava.

Toivottavasti Eurooppa ei poikkea totutusta kaavasta vaan muistaa kumartaa entistäkin syvemmälle.

Tahtomattaan maailmansirkukseen kausikortit saaneina,

#1 & #3


Joulukuu 2004

Nykyajan joulu

"En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan..." 
Tämä katajainen, persaukinen kansa kaivoi kuvettaan jouluksi 750 miljoonan euron edestä, vaikka "palkka on pieni ja duuni on paskaa". Liekö tässäkin kysymys puhtaan omantunnon lunastamisesta tai ylipäätänsä siitä että joulun alkuperäinen ajatus on hukkunut jonnekin jouluvalojen ja muovikuusten alle joulusukkaan käärittynä...

Tehotuotettua tanskalaiskinkkua sulatellen ja kekriä kaivaten,

SPP:n hallituksen hukatut sielut


Marraskuu 2004

Pedofiilit

SPP ry:n puolesta


Lokakuu 2004

Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola

Saduissa pöllöt ja huuhkajat ovat yleensä viisaita, mutta tosielämässä ei näin ilmeisesti ole mikäli vertailukohdaksi otetaan Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola. Suomi pelasi menestyksekkäimmän turnauksensa. Palkaksi päävalmentaja sai kenkää puheenjohtajalta, joka tiettävästi jo turnauksen aikana tiedusteli muiden halukkuutta uudeksi valmentajaksi. Toki Summasen metodiikka tiedetään omintakeiseksi, mutta menestystä janoavan ammattiurheilijan luulisi sen kestävän. Toisaalta ei Kalervokaan kestänyt ajatusta Summasen omasta johtoryhmästä. Kuka olisi uskonut ettei Timo "Huspatihuta" Jutila olisi joukkueenjohtajan tehtävien tasalla...
SPP täten ehdottaa jääkiekkomaajoukkueen vt. valmentajaksi Antti "Eteenpäin pehmein arvoin" Muurista, apulaisinaan Kalervo Kummola ja Heikki Hietanen.

#1 & #3


Syyskuu 2004

Kyläkauppias Vesa Keskinen

Olen tänään kertonut Ninalle, että suhteemme on ohi, koska olen tehnyt häntä kohtaan väärin ja pyytänyt anteeksiantoa. Se, mikä tähän johti, sillä ei ole mitään merkitystä - otan kaiken vastuun harteilleni. Ninan menetys oli elämäni suurin tragedia, mutta itse olen sen aiheuttanut enkä ketään muuta voi siitä syyttää. Itse en ole souda & huopaa -tyyppiä eli meillä ei ole mahdollisuutta jatkaa enää yhdessä. Minulla menee varmasti aika tovi antaa itselleni anteeksi, mutta siihen on pakko pystyä, koska vain itseni kanssa joudun elämään joka sekunti. Elämän suurimmissa myrskyissä kovinkin kaveri huomaa olevansa vain inhimillinen olento ja tämä on minun tulikokeeni. Onneksi minulla on työ, jossa riittää haasteita ja hyvät työkaverit! Ninalle toivon parasta mahdollista elämää, sillä sen hän on todella upeana ihmisenä ansainnut. Yksikään parisuhde ei ole parantunut julkisuudesta, minkä aion jatkossa pitää mielessäni. Positiivisen elämänasenteen omaavana haluan todeta: "Jokainen on oman Onnensa seppä", "Rankkasateen jälkeen yleensä paistaa aurinko" ja tärkeimpänä oma 7 O:n elämänohjeeni: "Onnistut omaksumalla omantuntosi oppaaksesi & ottamalla oikeudenmukaisuuden ohjenuoraksesi!"
Vesa Keskinen
kyläkauppias
Tuuri

Anna mun kaikki kestää...

 #1 & #3


Elokuu 2004

Citius, Altius, Fortius

Elokuussa olympia-aatteesta tehtiin Raamatun tapaan uusi tulkinta. Nurmen aikaan ei ammattilaisia pahemmin hiilimurskalla tahi muilla kilpakentillä nähty, nykyään ainoat amatöörit näyttävät olevan suomalaisia huippu-urheilijoita.
Kansan vaatiessa ennätyksiä ja sponsorien näkyvyyttä toimii puhdas urheilu enää avajaispuheiden tasolla. Ennätys tehtiin sentään myös doping-käryissä, siitä tuskin kenellekään nasahtaa bonusdollareita. Eritysmainintana krekkalaispikakiiturien vakava liikenneonnetomuus, joka tylysti tuhosi mitaliunelmat. SPP:n kukkalähetys on matkalla, pikaisiin paranemisiin!

Robert Fazekas, tuo sukulaiskansamme ylväs edustaja, lähettää terveisensä SPP:lle muistuttaen että "Doping on perseestä!"

Lämpimiä syysiltoja huippu-urheilun parissa toivotellen,

- #1 ja #3


Heinäkuu 2004

Sääennusteet

"Voihan sisäreisi, tänään tulee vettä!" No ei, kun möllykkä paistaa täydeltä terältä. "Uujea, loistavat terdekelit luvassa" No ei taaskaan, kun monsuunisateita pukkaa.
SPP ihmetyksen aihe siis on että miten vaikeaa on oikeasti luoda edes etäisesti paikkansa pitävä sääennuste vaikka 24h eteenpäin. Ilmeisesti Foreca ja Ilmatieteen laitos ovat huomanneet saman vaikeuden siirtyen pelaamaan varman päälle siirtyessä nykyiselle linjalleen:"Etelä-Suomessa on puolipilvistä tai pilvistä, enimmäkseen poutaa, paikallisesti voi tulla sadekuuroja tai ukkostaa". Siis mitä?!?

Sarviaan suoristellen,

#1 ja #3


Kesäkuu 2004

Sylki

Tämän veikeän eritteen tapetille kesäkuussa nostivat EM-kisoissa Italian Francesco Totti sekä Sveitsin Alexander Frei.
Totti saanee suuremman SPP-tunnustuksen saatuaan kolmen ottelun pelikiellon avausottelun jälkeen ja näin edesautettuaan Italian pikaista ulostautumista. Frei sen sijaan missasi vain alkulohkon viimeisen ottelun.

Myös erityismaininta kaikille kuoleville joutsenille, joiden munattoman viihdyttävistä spektaakkeleista ei jääty paitsi yhdessäkään ottelussa.

- Kollektiivisesti SPP:n hallitus


Toukokuu 2004

Suomalainen autourheilu

Inkoolaisen maanviljelijän voiton vei vääränlainen vesipumppu, espoolainen ikiteini puolestaan kärsii teutonien moottoriteknologiasta. Ei oo helppoo, kun on vaikiaa, poijaat!

- Kollektiivisesti SPP:n hallitus


Huhtikuu 2004

MM-kisat 2004, Tsekki

Kiekot pomppivat miten sattuu, pelaajat kompuroivat jäässä oleviin railoihin, jäätä korjataan vähän väliä... Tässä muutama esimerkki, minkä takia Tsekin kisat valittiin huhtikuun munattomaksi. Lisäksi tuomaritoiminta oli MM-tasolle todella ala-arvoista. Eniten kisoissa kuitenkin raivostutti kirjoittajaa mainoskatkot. Nuo täysin tarpeettomat tauot sotkivat pelirytmin välillä kokonaan. Jääkiekon MM-kisat ovat "tosimiesten ja -naisten urheilua", ei taitoluistelua, jossa tuomarit lahjotaan ja kilpailijoita hakataan rautaputkella isin ja äidin toimesta. Jääkiekko antaa faneilleen kerran vuodessa parin viikon jännityksen, ei pilata tätä jännitystä viemällä kisoja kehitysmaihin amatöörien käsiin.

Tällä kertaa kuukauden munattoman äänestys meni niin tiukalle (josta johtuen myös tämä megalomaaninen viivästely), että toisen sijan saavuttaneesta henkilöstä on pakko kirjoittaa muutama sana. Toisen sijan saavutti nimittäin tasavallan presidenttimme Tarja Halonen miina-lausuntoineen. Rouva tasavallan presidentti on kova arvostelemaan hallituksen ja ministereiden päätöksiä, mutta ehdotukset asioiden parantamiseksi vain puuttuvat. Suomen  pitäisi luopua miinoista, mutta mitä niiden tilalle? Ei minkään laista ehdotusta presidentin suunnalta. Ja lopuksi: Anna Halonen ei ole Suomen Madde!

Kiperän valinnan suorittivat,

- #4, #99


Maaliskuu 2004
K-Supermarket Raisio Center

Onnen paljoa kyseiselle kaupalle: maaliskuun alussa naisten päivänä pompsahti tasa-arvopalkinto ja hupsahti nyt kuukauden munattoman arvonimi. Perustelut lainattakoon viralliselta taholta: "K-Supermarket Raisio Centerin 49 työntekijästä naisia on 41. Raisio Centerin tasa-arvotyön painopisteitä ovat olleet muun muassa työhönottopolitiikka, tasapuolinen uralla eteneminen ja sijoittuminen organisaation eri tasoille."

SPP onnittelee vielä kerran lämpimästi 41/49:n tasa-arvoisesta suhteesta ja jää odottelemaan ensi vuoden tasa-arvopalkintoa ennakkosuosikkina. Meillä kun koko jäsenistö edustaa tasa-arvoisesti yhtä sukupuolta.

SPP:n hallituksen puolesta,

- #3


Helmikuu 2004
FC Jokerit / Hjallis Harkimo

Ensin oli PK-35 Veikkausliigassa ja FinnPa divarissa. Sitten oli FC Jokerit ja FC Jokrut. Jäljelle jäi vain Jokerit. Enää ei kumpaakaan. Eipä silti että Heerenveen Helsinki olisi lämmittänyt ketään yhtään enempää.
Olisiko pääsarjatasonjoukkueen lopettaminen ja sulautuminen paikalliskilpailijaansa mahdollista missään muualla kuin Suomessa?

PS: Vaikka valinnassa mentiin jo vahvasti maaliskuun puolelle, SPP:n hallitus päätyi tähän ratkaisuun koska neuvottelut joukkueen kohtalosta ovat olleet jo hyvän aikaa käynnissä.


Tammikuu 2004
Kalle Palander

Kalle Palanderin uskomaton voittokulku jatkuu SPP:n vuoden 2004 ensimmäisen munattoman tittelin mennessä hänelle. Tämä Munacon torniolaisin henkilöitymä, joka törkeästi jätettiin kakkoseksi Suomen Vuoden Urheilija-äänestyksessä, on voittanut olympiakultaa - ainakin käytännössä Palanderin mukaan voittaessaan Kitzbühelin kilpailun kahdesti peräkkäin, joten osallistuminen vuoden 2006 Torinon olympialaisiin ei liene tarpeellista. Mutta Suomessahan ei ikinä tulla ymmärtämään tämän voiton suuruutta - jälleen Kallen mukaan. Pyydän anteeksi.

MM-kultaa '99 voittaessaan olisi ollut mukava laulaa Maamme-laulun mukana "jos olisi muistanut sanat". No liika on aina liikaa. 
Kaiken tämän lisäksi hän on ehtinyt tekemään norjalaisen neidon onnelliseksi. Eikä isänmaa edes tue Välimeren rannoilla vaatimattomasti elelevää poikaansa.
Muistinko jo mainita vääryydestä Suomen Vuoden Urheilija-äänestyksessä...

Medium-kypsänä, SPP:n hallituksen puolesta,

M.T., #3


Joulukuu 2003
Kuokkavieraat

Itsenäisyyspäivänä Suomen lipun polttaminen on lähes parasta mahdollista valtiokriittisyyttä. Vielä kun se suoritetaan pää kaulaliinoihin käärittynä, voi olla vain ylpeä Suomen nuorison henkisestä selkärangasta. Näillä viinikellareissa kasvatetuilla nykymuumioilla lienee yhtä paljon aivotoimintaa kuin egyptiläisillä isoveljillään.
Poliiseja koputeltiin kepillä ja huudettiin oivaltavia iskulauseita - ja katso, maailma on taas parempi paikka!

Tänään siniristit liekkeihin ja huomenna nostamaan valtion opinto- ja muita tukia!

Kiittäen,

#1, #2 ja #3


Marraskuu 2003
Prostituution kriminalisointi

Suomen lainsäätäjät osoittavat jälleen kerran pienipeniksisyyttä hipovaa tilannetajua kriminalisoimalla "lihakaupan tuoretiskeiltä". Koska vastoin suomalaista uskomusta ongelmat eivät kuitenkaan poistu välittömästi kun ne kielletään, on seurauksena toiminnan siirtyminen pimeisiin bordelleihin jne. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen että pienimunaiset miehet suuntaavat ulkomaille sijoittamaan viimeisetkin roponsa täysin vastaaviin tuotteisiin.

- Olisiko muuta ratkaisua olemassa...

Miettien,

#1, #2 ja #3


Lokakuu 2003
THG

Kuukauden munattoman valinta on venynyt sen vuoksi yliajalle, että hallitus kaikessa 
saamattomuudessaan joutui äänestämään itseään vastaan. Tiukkaakin tiukemman väännön jälkeen, 
tietojemme mukaan itä-saksalaisilla opeilla pyörivä periamerikkalainen piristelaporatoorio 
kaikkine loistavine urheilullisine saavutuksineen, vei niukkaakin niukemman voiton. 
(vaikkakaan hallituksella ei ole täysin puhtaat pussit jauhoissa).
Koska kysymys on lähinnä äärettömän epämiellyttävän näköisistä urheilijaropooteistasta , 
ihmettelemme mahdollisen naamatoopingin vajavaisuutta. Toinen äärettömän mielenkiintoinen 
näkökulma on , että nuoret lahjakkuudet raiskataan mentaalisesti jo ennen 
genitaalikarvoituksen kehityksen alkamista . On tyylikkäämpää tuhota uransa lähiöpupissa kuin 
kusettaa koko maailman mediaa ja tyhmiä lapsia. Erityiset pienpenisterveiset omille Karpaaseillemme tuonne suonsilmäkkeeseen: mummot unohtaa ja lapset kasvaa.
Kaad ples amerika.

#1, #2, #3 (#87)


Syyskuu 2003
Svensk Polis

Vain Ruotsissa, tuossa maailman sosiaalidemokraattisimmassa valtiossa, on mahdollista murhata ministeri suositussa tavaratalossa, paeta paikalta kenenkään puuttumatta asiaan, naamankin näkyen vain vahtimestarin kopin monitoreissa yltiöyksilönsuojasta johtuen. Kaikkien yllätykseksi myös nauhalle tallentunutta materiaalia löytyikin myöhemmin. 
Myös joukkoliikenne pyöri normaalisti ja epäillyn tuntomerkit Tukholman ulkopuolen poliisit poimivat vasta uutislähetyksistä. Puhumattakaan pidätetyn tietojen vuotamisen julkisuuteen ja siitä seuranneesta syyttömän miehen elämäntarinan riepottelemisesta sekä ristiinnaulitsemisesta.

Kyllä näistä ponnisteluista pitää jo palkita mielestämme itseoikeutetusti kuukauden munattoman arvovaltaisella nimityksellä.

Poliisilähteet Hammarbystä tiesivät paljastaa SPP:lle eksklusiivisesti että tuoreimpien rikosteknisten tutkimusten mukaan Olof Palméa ei kuitenkaan ammuttu samalla puukolla, jolla Anna Lindh tapettiin. 

SPP:n hallituksen puolesta,

M.T., #3


Elokuu 2003
Suomen MM-yleisurheilujoukkue

Suomalainen yleisurheilu näytti terävät varpaankyntensä muulle maailmalle MM-kisoissa Pariisissa. Jälleen oltiin niissä kuuluisissa "hyvissä tarkkailuasemissa" - ja sinne myös jäätiin.
Muilla näytti olevan tapana venyä kauden pääkisassa, kun härmäläiset olivat jo latoneet tauluun kauden parhaimpansa jossain Jämijärven kiekkokuulakeihäskarnevaaleilla. Vammoista yms. ongelmista sentään muistettiin 
mainita - suorituksen jälkeen. Tästä irtosi elokuun munattoman himoittu titteli.
Ettei meni täysin synkistelyksi, erityiset pikkupeniskiitokset Jukka Keskisalolle ennätyksensä roimasta parantamisesta sekä miehekkäästä taistelusta 3000 metrin esteissä pääosin afrikkalaisten metrislerssien seassa.

SPP:n hallituksen puolesta,

M.T., #3


Heinäkuu 2003
Helteet

Heinäkuun munattomaksi valittiin 30 asteen helteet.
Suomessa ei kuuluisi olla yli 24 asteen lämpötiloja, koska valkoinen mies on luotu lumen ja jään keskelle. Näkeehän sen jo suojaväristä, sekä peniksen pituudesta. Jos tällaiset negridihelteet jatkuvat, niin se alkaa lopulta näkymään jopa miesten miehisyyden mitassa ja silloin SPP:n pääluku alkaa olla harvassa kuin Tarja Halosen oikein lausutut R-kirjaimet.
Negridihelleterveisin K.T.,  #4.

PS. Munat ovat jo kypsyneet, helle voi jo hellittää. 


Kesäkuu 2003 
Anneli Jäätteenmäki 


Yllättäen ensimmäinen SPP:n Munattoman titteli "myönnetään" naiselle. On sama pyytääkö vai annetaanko kiellettyjä papereita ne olisi voinut jättää lukematta. Suomessa ei rikollisin keinoin politiikkaa rakenneta. Suomihan on tiedetysti maailman vähiten korruptoitunut maa.
Tasa-arvo on naisten mielestä ilmeisesti tätä. Täytyy pitää mielessä...
Toisaalta on "munaa" tytöllä ,kun eroaa ,vaikka tuskin päätti asiasta itse ja samalla tunnusti ainakin jonkin asteisen syyllisyyden. JESSUS...
Änd seim in inglis.

SPP:n hallituksen puolesta,

T.S., #1