30.11.

SM-liigan kurinpitoryhmä on langettanut Pauli Levokarille kahdeksan ottelun mittaisen pelikiellon torstain IFK-HPK-ottelun
tapahtumien vuoksi. Ottelussa Levokari taklasi selästä sekuntia aiemmin ensimmäisen SM-liigamaalinsa tehneen Harri Suutarisen
päin maalikehikkoa, sillä seurauksella että Suutarisen leukaluu murtui iskeytyessään ylärimaan. Hän joutuu olemaan sivussa mahdollisesti koko loppukauden.
Levokarille tuomittiin tilanteesta ottelurangaistus. Hän on pelikelpoinen ensi vuoden puolella, 3.1. vierasottelussa Ilvestä vastaan.
MTV3:n välähdys tilanteesta (RealMedia)
29.11.
Pentti Matikaisen reissailun ja faksisessioiden ensimmäinen konkretisoituma on turkulaislähtöinen puolustaja Riku-Petteri Lehtonen, 30, joka teki IFK:n kanssa kauden loppuun asti ulottuvan sopimuksen.
Viimeiset puolitoista kautta Saksan DEL-liigan Essen Moskitosissa pelannut Lehtonen palaa Suomeen perhesyiden vuoksi. Tiettävästi
taustalla oli myös heikosti kauden aloittaneen seuran talosvaikeudet.
Vasta 25-vuotiaana TPS:n liigajoukkueesa ensimmäisen täyden kautensa pelannut Riku-Petteri on jämerä peruspakki, jonka valvonnassa
hyökkääjillä on vähemmän mukavaa maalin edustalla.
TPS:n junioriputken jälkeen Lehtonen kolme kautta divarissa Centers-IFK:ssa ja Kalajoen Junkkareissa kunnes palasi '95
Turkuun Kiekko-67:n riveihin. Silloisen TPS:n farmiseuran kautta aukenivatkin liigaportit loppukaudesta '95-96. Seuraavalla
kaudella Lehtonen olikin TPS:n runkopuolustajia seuran voittaessa EHL:n mestaruuden ja SM-hopeaa. Kaudella '97-98
hän toimi TPS:n kapteenina, mutta kaudesta oli paha floppi Kiekko-Espoon tiputettua turkulaiset puolivaölierissä. Mainittakoon
että samaisella kaudella Lehtonen ja Jarkko Ruutu ottivat Elysee Arenalla ottelurangaistusten arvoiset poskihumpat.
Vuosina '98-2000 pelasi Espoon Bluesissa ennen Saksaan muuttoaan.
Numeroita:
Riku-Petteri Lehtonen
Puolustaja
Synt. 19.1.1971, Turku
186 cm / 99 kg, maila Left
2 B-maaottelua
Ei NHL-varausta
Kausi Joukkue Liiga O M S P J
1987-88 TPS A-jr. 23 1 1 2 10
1988-89 TPS A-jr. 36 2 9 11 51
1989-90 TPS A-jr. 16 1 1 2 14
1990-91 TPS A-jr. 25 7 1 8 32
1991-92 TPS A-jr. 32 0 6 6 48
- playoffs 6 0 0 0 16
1992-93 Centers-IFK 1-div 16 5 8 13 28
Turku HT 2-div 18 2 3 5 34
1993-94 Junkkarit 1-div 46 2 2 4 51
- karsintasarja 10 4 5 9 28
1994-95 Junkkarit 1-div 31 0 6 6 54
Kiekko-67 1-div 12 1 5 6 8
- playoffs 3 0 1 1 2
1995-96 TPS SML 6 1 0 1 6
- playoffs 3 0 0 0 0
Kiekko-67 1-div 32 5 14 19 85
1996-97 TPS SML 46 0 5 5 53
- playoffs 4 0 0 0 4
1997-98 TPS SML 47 0 5 5 45
- playoffs 4 0 2 2 0
1998-99 Blues SML 54 1 4 5 48
- playoffs 4 0 0 0 4
1999-00 Blues SML 52 1 3 4 78
-playoffs 4 0 0 0 4
2000-01 Essen DEL 47 5 6 11 139
2001-02 Essen DEL 26 2 3 5 36
26.11.
Iso luuta on alkanut pyyhkimään IFK:ssa synkän syyskauden seurauksena. Jonas Junkan jälkeen tästä sai tuta Andrei Podkonicky,
jolle IFK etsii uutta seuraa. Johtavan sentterin rooliin kaavailtu "Podo" aloitti kauden lupaavasti, mutta vaipui muun joukkueen tavoin
varjojen maille viimeisen reilun kuukauden aikana. Saldoksi SM-liigasta jäi 23 peliä 3+6=9 ja 41 jäähyminuuttia.
Viime viikon kuivan kauden katkoneessa SaiPa-ottelussa IFK:n takalinjoilla esiintyi Tero Paappanen, 21, joka pelasi alkukauden
Järvenpään KJT:ssä. Mestiksen tehokkaimpiin pakkeihin lukeutuneella Paappasella on kokemusta SM-liigasta kahdelta kaudelta. Tosin pelejä Jokereissa kertyi yhteensä vain neljä ilman tilastomerkintöjä.
Paappanen on lisäksi pelannut 13 nuorten- sekä peräti 51 poikien maaottelua. Lisäki hän oli äskettäin uudelleen lämmitetyn B- eli ns. Mestis-maajoukkueen
mukana Unkarin turnauksessa. Pisteitä kolmessa pelissä syntyi 1+1.
Paappanen on IFK:n mukana toistaiseksi try-out pohjalta. Toisen kokeelle suunnitellun Mestis-puolustajan eli Aki Heinon kohdalla
siirto kariutui hänen SM-liiga-oikeutensa omistavan HPK:n vastustukseen.
Numeroita:
Tero Paappanen
Puolustaja
Synt. 24.1.1980, Järvenpää
183 cm / 87 kg, maila Right
3 B-, 13 N- ja 51 P-maaottelua
Ei NHL-varausta
Kausi Joukkue Liiga O M S P J 1995-96 Shakers C-jr. 34 20 12 32 80 - playoffs 4 0 1 1 0 1996-97 Jokerit B-jr. 28 4 7 11 24 Jokerit A-jr. 18 1 0 1 10 - playoffs 3 0 0 0 0 1997-98 Jokerit A-jr. 26 3 1 4 20 - playoffs 8 2 0 2 4 1998-99 Jokerit SML 2 0 0 0 0 Jokerit A-jr. 35 5 6 11 40 - playoffs 9 0 1 1 16 1999-00 Jokerit SML 2 0 0 0 0 Jokerit A-jr. 28 6 6 12 36 - playoffs 12 0 4 4 20 2000-01 KJT Mestis 34 7 9 16 24 - playoffs 3 0 0 0 2 - playoffs A/1div 1 0 0 0 0 2001-02 KJT Mestis 16 7 5 12 16
Toimitusjohtaja Pentti Matikainen ja päävalmentaja Heikki Mälkiä ovat tällä hetkellä K-Euroopassa kartoittamassa mahdollisia uusia vahvistuksia joukkueelle. Tiedotettavaa on lupailtu tälle viikolle. Loppukesästä IFK:n mukana ollut Jukka Seppo tiettävästi harjoittelee jälleen joukkueen kanssa.
Vihko kärsii jo kauden toista pelikieltoaan taklattuaan SaiPa Mika Kauppisen selästä laitaan. Kolmen ottelun panna pitää Vihkon sivussa vielä HPK- ja Lukko-otteluista.
8.11.
SM-liigan tuore yhteysjohtaja Kai Tervonen langetti viime lauantain Ässät-IFK-ottelun viimeisen minuutin tapahtumista neljälle pelaajalle pelikiellot.
Karkeloille alkusysäyksen Tommi Satosaareen kohdistuneella taklauksella antanut Joonas Vihko sai kahden ottelun pannan kun
puolestaan vaihtoaitiosta, Tervosen mukaan, tappelua aloittamaan tullut Pasi Nielikäinen kolmen.
Ässistä puolestaan Nielikäisen pääasiallisena humppakaverina ollut Pasi Peltonen on sivussa yhden pelin ja vaihtoaitiosta myös hässäköihin tullut
Timo Willman kaksi.
Niin ikää ylimääräisenä nujakoitiin osallistunut Ässä-kapteeni Jari Korpisalo ei saanut lisäsanktioita. Hän on sivussa yhden pelin kymppitilin täyttymisen vuoksi.
4.11.

Marek Zidlicky korvaa nivusvaivoista kärsineen Espoon Bluesin Jiri Vykoukalin Sweden Hockey Gameseihin osallistuvassa
Tsekin maajoukkueessa. Alustavan kokoonpanon mukaan hän pelaa JYPin Angel Nikolovin parina. Aiemmin Marekilla on kokemusta vain kolmesta A-maaottelussa, ilman pistemerkintöjä.
Kutsu edustustehtäviin lienee miehelle suuri yllätys, sillä vast'ikään ilmestyneessä Jääkiekkolehdessä 9/2001 hän toteaa:
"En usko että minua valitaan maajoukkueeseen nykyisten valmentajien aikana. Josef Augusta ja Vladimir Matinec sanoivat vuosi sitten,
että otan liikaa turhia jäähyjä."
Tsekin maajoukkue kokonaisuudessaan
3.11.

IFK purki lauantaina Jonas Junkka-Anderssonin kaksivuotisen sopimuksen. 18 ottelussa Junkka teki viisi (3+2) pistettä. Vaikka +/- -tilasto jäi
lukemaan +3, juuri oman pään peli jätti tuotti suurimpia ongelmia. Oman varjonsa Junkan kaudelle heitti aivokalvontulehdus, joka pilasi kesäharjoittelun.
Jatkossa Junkka edustaa Elitserienin Luleå HF:ää, johon viime kaudella IFK:sta siirtyi Jari Kauppila.
