28.11.

Odotettuja siirtouutisia

"It's a shame about Ray..."

Best of luck over there in Elitserien, Ray!

IFK:hon täksi kaudeksi New York Islandersien organisaatiosta siirtynyt Ray Giroux edustaa toistaiseksi Tukholman AIK:ta. Kanadalaisen saldoksi IFK:ssa jäi 12 (3+9) pistettä 21 pelissä. Jäähyjä kertyi 34 minuuttia ja +/- -tilasto jäi asteen verran plussan puolelle.
Giroux'n kautta vaikeutti vanhan käsivamman toistuva muistuttelu itsestään, joten täysikuntoisena hän ei IFK:ssa päässyt esiintymään. Vamma aiheutti esim. sen etttemme nähneet miehen juuri koskaan lämäävän. Rayn tyytymättömyys peliaikaan sekä valmennukseen antoivat sysäyksen uusiin ympyröihin hakeutumiselle. Myöskään IFK ei tiettävästi ollut täysin tyytyväinen miehen esityksiin.
Viime aikojen pelaamattomuus ei johtunut julkisuuteen liioitellusta kantapäätulehduksesta vaan juuri siirtohaluista.
Päivän Veikkaajan mukaan virityksiä muualle katseltiin jo aiemminkin, joten tilanne ei suoranaisesti johdu Jan Calounin paluusta vaikka monessa yhteydessä näin on epäilty.

Tarkennusta aiempaan tietoon sen verran että Giroux on kahden pelin try out-sopimuksella AIK:ssa, jonka jälkeen päätetään jatkosta. Ensimmäisessä ottelussaan Ray merkautti heti yhden syöttöpisteen vaikka AIK hävisikin vieraissa Färjestadille maalein 5-2.

AIK:n tiedote Giroux'ta

Honza's back!

 'Maalintekijä numero 11...'

YLE:n teksti-tv:n mukaan monen hermoja raastanut soutaminen ja huopaaminen viime kausien SM-liigan tehohyökkääjän Jan Calounin paluun kanssa on viimein ohi yhteisymmärryksen löydyttyä. Lopulta avainrooliin nousseessa sopimuksen pituudessa sopuratkaisu löytyi kahden ja puolen vuoden kohdalta.
Muhkeita tarjouksia mailavirtuoosi oli saanut vielä loppuvaiheessa niin HV-71 Ruotsista kuin sveitsiläisseuroilta, mutta IFK säilyi miehen ykkösvaihtoehtona.
Caloun teki kesällä yksivuotisen sopimuksen Columbus Blue Jacketsien kanssa yrittäen toistamiseen luoda uraa NHL:ssä. Tsekki kuitenkin juuttui joukkueen jarruvitjojen ja pressikatsomon väliselle akselille. 11 pelatussa ottelussa kertyi ainoastaan kolme syöttöpistettä (kaksi näistä ottelussa Pittsburghissä ja kolmas Kingsejä vastaan) ja teholuku -8.
Diili Columbuksen kanssa saatiin puurettua viime viikolla ja se käynnisti hurjat spekulaatiot minkä joukkueen paidan Caloun pukisi seuraavaksi yllensä kun hän oli ilmoittanut haluavansa palata SM-liigaan, mutta IFK:n johto suhtautui ensin neuvotteluihin penseästi. Mutta kuten Frank Moberg totesi, paine IFK-fanien puolelta oli hurja.
Nyt jännitys on kuitenkin ohi kun #11 palaa Petoluolaan torstaina JYPiä vastaan.

Tämä kuitenkin tarkoittanee yhden IFK-hyökkääjän poistumista ringistä. Huhuissa vahvimmaksi lähtijäehdokkaaksi tarjotaan Markku Hurmetta.


Takaisin