25.6.

NHL:n vuotuisen varaustilaisuuden toisena päivä monista huhuista huolimatta
vain yhden IFK-pelaajan oikeudet päätyivät NHL-seuran kassakaappiin. Hieman yllättäen
jo aiemmin Tuukka Mäkelän varannut Boston Bruins huusi itselleen Jarno Kultasen kuudennella kierroksella (yht. 174. vuoro).
Maajoukkuekuvioihin viime kaudella päässyt Kultanen pelasi tehokkaimman neljästä
IFK-kaudestaan: 46 pelissä pisteitä syntyi 14 (6+8).
Bruinsien apulais-GM:n Mike O'Connellin mukaan on mahdollista että "Jarski" nähdään jo ensi kaudella kelta-mustassa
paidassa. Kultanen on jo 27-vuotias, joten tuskin Bruins kovin montaa vuotta aikoo miestä odottaa.
Spekulaatioissa väläytellyt Jaroslav Bednar, Martin Stepanek ja Toni Sihvonen jäivät siis varaamatta.
Näin ollen heidän NHL-kuvionsa siirtyivät ainakin vuodella eteenpäin.
Puolestaan Jan Calounin tulevaisuus on avoin. Mies odottaa tarjousta Columbukselta. Käytännössä siirron pitää
tapahtua NHL:n ja IIHF:n sopimuksen nojalla 15.7. mennessä. Siirto onnistuu myös tämän jälkeenkin, mutta tällöin IFK voi pyytää
vapaasti haluamansa hinnan Calounista.
24.6.
Olli Jokinen aloittaa näillä näkymin kolmannen täyden NHL-kautensa kolmannessa eri joukkueessa.
Hetkeä ennen ykkösvaraustaan Islandersien GM Mike Milbury ilmoitti kaupasta joka lähetti OJ:n sekä nuoren lupaavana pidetyn
maalivahdin Roberto Luongon Florida Panthersiin. Vaihdossa New Yorkiin siirtyivät Oleg Kvasha ja
Mark Parrish. Tämä siirto ennakoi ykkösvarausta jolla Isles otti amerikkalaismaalivahti Rick DiPietron.
Päättyneellä kaudella Jokinen pelasi kaikkissa Islandersien 82 pelissä merkauttaen 21 pistettä (11+10), jota pidettiin pienhkönä pettymyksenä.
Ainoa IFK-pelaaja joka varattiin tänään varaustilaisuuden ensimmäisenä päivänä oli 18-v.
maailmanmestarijoukueen puolustaja Tuukka Mäkelä. Mäkelän oikeudet itselleen nappasi Boston Bruins
kolmanella kierroksella (66. vuoro). Isokokoinen Mäkelä (190 cm/92 kg) pelasi IFK:n A:ssa
33 ottelua joissa pisteitä tuli viisi (1+4) sekä 20 jäähyminuuttia.
Lauanataina suoritettiin Calgaryssä 1. - 3. kierroksien varaukset, sunnuntaina on vuorossa 4. - 9. Tällöin
varmasti saadaan ainakin osittaisia vastauksia ensi kauden IFK:n ympärillä leijuviin kysymysmerkkeihin.
Panthersien tiedote Jokisen ja Luongon hankinnasta
Bruinsien tiedote Mäkelän varauksesta
18.6.

IFK:n viime kauden toiseksi tehokkain pistepeto Lasse Pirjetä jatkaa seurassa yksivuotisella sopimuksella. Pirjetä teki runkosarjassa 43 pistettä (18+25) 54:ssä pelissä, pelaten liigauransa toiseksi tehokkaimman kauden. Seitsemässä playoff-ottelussa "Larry" kirjautti kolme pistettä (1+2).
13.6.

Pitkän aikaa spekuloitu mailavirtuoosi Jan Calounin paluu taalakaukaloihin nytkähti askeleen eteenpäin
kun ensi kaudella aloittava laajennusjoukkue Columbus Blue Jackets treidasi Pubin NHL-oikeudet sekä yhdeksännen
kierroksen varausvuoron San José Sharksilta itselleen myöhemmin sovittavaa korvausta vastaan.
Näin ollen siis Columbus pääsee neuvottelemaan Calounin kanssa, joka aiemmin ilmoitti ettei ole
kiinnostunut palaamaan Sharksien organisaatioon, jossa vietti kaudet '94-97, vaikka NHL kiinnostaakin edelleen.
Petolaumasta myös Jaroslav Bednarin, Martin Stepanekin ja Toni Sihvosen kohdalla on puhuttu mantereen vaihdosta.
Heidän kohdalla tilanne selkenee vasta 24. - 25.6. Calgaryssä järjestettävän varaustilaisuuden jälkeen, koska kolmikon NHL-oikeuksia ei löydy minkään joukkueen kirjoista. Eurooppalaiset pelaajat eivät voi siirtyä NHL:ään ilman varausta.
Blue Jacketsien tiedote Calounista
