26.5.

Eetu Qvist KalPasta IFK:hon

Kuva: Savon Sanomat

Jo Jarmo Kekäläisen ajoilta tuttu nuorten pelaajaliikenne KalPan ja IFK:n välillä sai jatkoa 18-vuotiaan sentterin Eetu Qvistin siirryttyä Helsinkiin yhden vuoden sopimuksella.
Menneen kauden Qvist pelasi puoliksi KalPan Mestis-joukkueessa sekä A-nuorten SM-liigassa. A:ssa hän oli jaetusti KalPan tehokkain pelaaja Matti Tiihosen kanssa 40:llä (14+26) pisteellä, vaikka Qvist pelasi vain 26 peliä.
Mestiksessä paunoja kertyi 15 (5+10) 20 pelissä. Näistä liki puolet syntyivät yhdessä ottelussa(!) Qvistin tehtailessa 3+3-tehot maaliskuun alussa Diskoksen kaatuessa 10-2. Pronssiin kuopiolaisittain päättyneissä playoffeissa hän merkautti kolme syöttöpistettä yhdeksessä pelissä.
"Olen kesän ajan mukana liigaryhmän harjoituksissa. Syksyllä katsotaan, missä pelaan. On melko todennäköistä, että pelejä tulee A-nuorissakin, mutta tosissani lähden pelipaikkaa liigamiehistöstä hakemaan. Kehittymiseni kannalta IFK tuntui parhaalta vaihtoehdolta.", kommentoi Qvist seuravalintaansa Savon Sanomissa 25.5.

Numeroita:

Eetu Qvist

Hyökkääjä
Synt. 10.6.1983, Kuopio
185 cm / 78 kg, maila: Left

14 poikien maaottelua

			1998-99  KalPa  		     C-jr.  31   26   25  51   26                   
			1999-00  KalPa  		     B-jr.   5    4    2   6    2                      
				 - SM-karsinta		     B-jr.   ?    ?    ?   ?    ?                           
			2000-01  KalPa  		     Suomis. 2    0    1   1    0       
				 - Mestis-karsinta  		     6    1    1   2    0                      
				 KalPa  		     A-jr.  43   21   27  48   34  
				 - playoffs			     1    1    1   2    0  
			2001-02  KalPa  		     Mestis 20    5   10  15    8
				 - playoffs 			     9    0    3   3    2       
				 KalPa  		     A-jr.  26   14   26  40   32

Menneellä viikolla IFK ja Tappara pääsivät sopmukseen Toni Mäkiahon odotetusta vuokraamisesta kirvesrintoihin. Polvivammojen viime kausina runteleman Mäkkärin siirto toteutaan samalla periaatteella kuin vuosi sitten tapahtunut Mika Niemisen paluu Ilvekseen eli IFK maksaa jatkossakin Mäkiahon viimeisen sopimuskauden mukaisen palkan ja Tappara puolestaan maksaa IFK:lle vuokraa miehestä.

Tapparan tiedote

IFK:n tiedote


8.5.

Cipruss ja Tuominen Sputnikkeihin

Viime kausina kohtalaisen vilkkaana käynyt pelaajaliikenne IFK:sta SaiPaan sai jatkoa tänään lappeenrantalaisseuran ilmoitettua Aigars Ciprussin sekä Aki Tuomisen siirtyvän riveihinsä yksivuotisilla sopimuksilla.
Ykkössentteriksi kaavaillun latvialaisen kausi oli paha pettymys, vaikkakin hän oli IFK:n toiseksi tehokkain pelaaja 29 (12+17) pisteellä 51:ssä pelissä. Näin alunperin kaksivuotisen IFK-pestin jälkimmäisenä vuodena Latvian maajoukkueen runkopelaajiin kuuluvan Ciprussin kotihallina toimii Kisapuistossa.
Pikahälyytyksellä Kiekko-Vantaasta uudestaan IFK:hon rinkiin alkukaudesta liittynyt Aki Tuominen pelasi pisteiden valossa parhaan SM-liigakautensa tehden 10 (4+6) pistettä 51:ssä pelissä. Mutta myös omissa kolisi, josta joukkueen huonoin teholukema -11 kertoo karua kieltään.

Valmennuspuolella IFK viimeisteli Alpo Suhosen adjutanttien sopimukset: Harri Rindell jatkaa kakkosluotsina seuraavat kaksi vuotta, samoin kuin täyspäiväiseksi maalivahtivalmentajaksi siirtyvä Sakari Lindfors. Sakke toimii jatkossa myös joukkueenjohtajana


4.5.

Sanomalehtikatsaus

Oululaisen Kalevan mukaan Minnesota Wild uhkaa IFK:ta oikeustoimilla seuran julkistettua Roman Simicekin sopimuksen ennen aikojaan. Minnesotan kausihan loppui jo NHL:n runkosarjaan, mutta farmijoukkue Houston Aeros, jonka riveissä Simicek on, jatkaa edelleen pelejään AHL:n läntisen konferenssin finaaleissa Hershey Bearsia vastaan.
Simicek ei ole pelanut otteluakaan pudotuspeleissä. Syyksi on ilmoitettu kinnerjännevamma, ainakin virallisesti.

Samaisessa jutussa Kaleva kertoo MM-kisaotteiden herättänen uudestaan Mighty Ducksien mielenkiinnon Timo Pärssiseen.
Pärä itse arveli Helsingin Sanomissa 2.5. että Anaheimistä tulee vain 10% palkankorotuksen sisältävä tarjous eli ns. qualifying offer, joka pitää miehen NHL-oikeudet seuralla.

Puolestaan Aamulehti kertoi Tapparan olevan vankasti kiinni Toni Mäkiahossa. Viime kaudet alavireisesti pelannut Mäkkäri olisi tiettävästi halukas vaihtamaan maisemia, vaikka sopimusta IFK:n kanssa on vielä kausi jäljellä.
"Olemme edistyneet pieniä askeleita HIFK:n kanssa, mutta ei vielä ihan riittävästi", kommentoi Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen siirtoneuvotteluja Aamulehdelle 1.5.

Kalevan uutisointi

Aamulehden uutisointi


Takaisin