27.4.

Vankka Petoedustus Pietariin

Hannu Aravirran MM-joukkueessa Pietariin matkustavat IFK:sta Tonit Lydman ja Sihvonen. Lydelle nämä ovat kolmannet MM-kisat, maajoukkueen runkomieheksi nousseelle Soosille toiset. Molemmilla on aiemmista kisoistaan muistona hopeamitalit.
Leijonien peräti yhdeksästä NHL-avusta neljä on lähtenyt rapakon taakse IFK-paidasta: LA:n Kuninkaat Jere Karalahti & Marko Tuomainen, Nashvillen Ville Peltonen ja New York Islandersin Olli Jokinen. Kaikki heistä oli myös mukana viime kevään MM-hopearyhmässä Norjassa.
Tsekin joukkueeseen valittiin päättyneellä kaudella Lukkoa edustanut Martin Stepanek, joka teki äskettäin 2-vuotisen sopimuksen IFK:n kanssa.
Ihmetystä viime vuoden maailmanmestarimaassa on aiheuttanut Jan Calounin totaalinen unohtaminen maajoukkuekuvioista. Kisoihin valittu HPK:n Tomas Vlasak vihjasi eräässä haastattelussa syyksi ristiriitoja Calounin ja joukkueen tuoreen valmentajan Josef Augustan välillä.

Hyvää esimerkkiä isommille näyttivät alle 18-vuotiaat Pikkuleijonat jotka voittivat maailmanmestaruuden viime maanantaina kaataen Venäjän finaalissa 3 - 1. IFK:sta kultaa olivat vuolemassa Sveitsissä puolustaja Tuukka Mäkelä sekä hyökkääjät Semir Ben-Amor ja Tuomo Ruutu joka kahdeksalla pisteellään (6+2) seitsemässä ottelussa oli Suomen joukkueen tehokkain. Kisojen pistepörssissä saldo oikeutti viidennelle sijalle. Liigajoukkueen ilmapiiriä menneellä kaudella haistelemassa käynyt nuorin Ruudun veljeksistä voi ikänsä puolesta vielä ensi keväänäkin edustaa 18-v. maajoukkuetta.

Pietarin kisojen virallinen sivusto

YLEn MM-saitti


19.4.

Hucko täydentää viisikon

Patrik Hucko Starbullsin paidassa
Kuva: Zet.net

IFK täydensi takalinjojaan 27-vuotiaalla raamikkaalla (191 cm / 91 kg) Patrik Huckolla, joka allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen. Näin ollen IFK:n kaikki ulkomaalaisvahvistukset ensi kaudella ovat tsekkiläisiä.
Hucko pelasi päättynellä kaudella ensimmäistä kertaa Tsekin ulkopuolella, Saksan DEL-liigan Rosenheim Starbullsissa. Hän saalisti 67 pelissä 26 pistettä (14+12) ollen joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja edellään ruotsalainen Christian Due-Böje. Toisaalta Huckon +/- -sarake oli joukkueesta pahiten pakkasen puolella, - 24.
Mutta eipä Rosenheimin kausi kovin kaksisesti kulkenutkaan: runkosarjan jälkeen Starbullsit olivat 15 joukkueen liigassa 12. sijalla kahdeksan parhaimman selvitessä pudotuspeleihin. Seitsemän joukkueen alemmassa loppusarjassa Starbulls päätyi neljänneksi eli kokonaisuudessa sijoitus pysyi ennallaan.
Ennen siirtoaan Rosenheimiin "Pato" edusti Tsekin Extraligassa AC ZPS Zliniä, HC Trineciä ja HC Opavaa. Viimeinen kausi Tsekissä, '98-99, oli Huckolle pisteiden valossa paras, jolloin hän voitti uransa kolmannen liigahopean ZPS Zlinin riveissä. Hän oli Extraligan puolustajien paras maalintekijä 13 täysosumallaan. Mainittakoon että Marek Zidlicky oli tällöin samaisessa tilastossa neljäs, saldonaan 10 maalia. Yhteensä Hucko teki 28 pistettä 45:ssä pelissä.
Hucko on pelityyliltään kovaankin peliin pystyvä hyökkäävä puolustaja ja oikealta lähtevä laukaus on raudanluja. NHL:ään häntä ei kuitenkaan ole varattu.

Perustiedot Starbulls Rosenheimin viralliselta sivustolta


17.4.

Matikainen Mobergin seuraajaksi, IFK yhtiöityy

Pentti Matikainen

IFK nimitti uudeksi toukokuun alussa perustettavan Oy HIFK-Hockey Ab:n toimitusjohtajaksi Pentti Matikaisen, 49, joka astuu tehtävään Frank Mobergin vara-tj:nä 1.10.2000. Varsinaisesti hän ottaa toimen hoitaakseen 1.5.2001 alkaen.
Matikaisen toimenkuvaan kuuluu tulevaisuudessa Oy HIFK-Hockey Ab:n operatiivinen johto (talous- ja henkilöhallinto, tiedottaminen ja markkinointi kuin myös vastaaminen urheilullisesta menestyksestä). Hän rakentaa myös IFK:n liigajoukkueen kaudelle 2001-2002. Matikaisen sopimus IFK:n kanssa on voimassa toistaiseksi.
Matikainen muistetaan niin IFK:n kuin myös A-maajoukkueenkin luotsina. IFK voitti '87-90 Matikaisen valmennuksessa kaksi pronssia. Maajoukkue saavutti "Penan" alaisuudessa ensimmäiset arvokisamitalinsa: hopeat Olympialaisista (Calgary '88) sekä MM-kisoista (Praha '92).
Muista saavutuksista mainittakoon Kanada Cupin kolmas sija vuonna 1991. Matikainen valmensi maajoukkuetta 1989-93. Sittemmin hän on koutsannut HPK:ssa, Lukossa sekä Frankfurt Lionsissa.

Pelaajarintamalla tiedotettiin Aki Tuomisen ja Mikko Kurvisen sopineen jatkosta IFK:n kanssa. Frank Mobergin mukaan myös Lasse Pirjetän, Tuomo Ruudun sekä Tony Salmelaisen kanssa neuvotellaan jatkosopimuksesta. Myös Mikko Ruudun paluu USA:n yliopistosarjasta on mahdollinen. Olli Ahoselle puolestaan etsitään uutta seuraa jossa hän saisi enemmän jääaikaa ja vastuuta.

Virallisen tahon infot


5.4.

Lauma kasvaa

Jaroslav Bednar Martin Stepanek Petri Kokko Sakke Lindfors

Bednarin kuva JYPin, Stepanekin Lukon, Kokon Tingsrydin ja Saken HC Milanon virallisilta sivuilta

Tappiollisen TPS-välierän jälkeen IFK julkisti kuusi uutta pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Julkisina salaisuuksina kulkeneiden tsekkien Jaroslav Bednarin, 23, ja Martin Stepanekin, 29, lisäksi Petolaumaassa ensi kaudella pelaavat Ruotsin Allsvenskanista SM-ligaan palaava Petri Kokko, 25, sekä Milanosta kotiutuva Sakari Lindfors, 34. Näiden lisäksi myös Mika Kortelaisen ja Kari Rajalan kerrottiin tehneen vuoden jatkosopimukset.
Bednarin, Stepanekin ja Saken diilit ovat kaksivuotiset, Kokon puolestaan kattaa vain ensi kauden.
Talousjohtaja Frank Mobergin mukaan IFK etsii vielä siirtomarkkinoilta maalivahtia, kolmea puolustajaa sekä kahta-kolmea hyökkääjää. IFK:n ulkomaalaiskiintiössä on yksi paikka avoinna.

Sparta Prahasta tälle kaudelle JYPiin siirtynyt Jaroslav Bednar oli heti avauskaudella SM-liigassa joukkueen paras maalintekijä sekä pistemies (54. 34+28=62) muodostaen tehoketjun Nik Zupancicin ja Petr Tonin kanssa. Bednar oli SM-liigan kolmanneksi tehokkain ulkomaalainen Jan Calounin ja HPK:n Tomas Vlasakin jälkeen. Kaiken kaikkiaan hän oli SM-ligan pistepörssissä viides.
Bednar ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole tällä kaudella mahtunut Tsekin maajoukkueen kuvioihin Euro Hockey Tourin turnauksissa. Aiemmilta vuosilta miehelle on kertynyt kokemusta 11 maaottelusta, joissa on syntynyt tehot 1+1.

Raumalta IFK:n takalinjoja vahvistamaan siirtynyt Martin Stepanek on puolestaan kuluvalla kaudella kuulunut maajoukkueen vakiokalustoon. 63 kertaa Tsekin paidassa esiintynyt oli päättyneellä kaudella runkosarjassa Lukon +/- -tilaston ykkönen ainoana yli +20:n saldolla. Varmistavan peruspakin roolissa syntyi 52 pelissä tehot 6+9.
Kuriositeettina mainittakoon että Stepanek on syntyjään samasta kaupungista kuin Jan Caloun, Usti-nad-Labemista ja miehet ovat lapsuuden tuttuja keskenään.

IFK:n puolustukseen liittyy myös Ruotsin ykkösdivarin eli Allsvenskanin Tingsryds AIF:stä Petri Kokko, jolla on 200 SM-liigaottelun rajapyykki neljän pelin päässä. Tehoja liigassa on syntynyt 13+22=35. Jäähyjä hän on istunut yhteensä 161 minuuttia. Lisäksi hän on pelannut 8 B- ja 22 nuorten maaottelua. Kokko debytoi liigassa vasta 18-vuotiaana siirryttyään kaudella '93-94 kasvattajaseurastaan Kärpistä Tampereen Ilvekseen. Kahden täyden tupsukorvissa vietetyn kauden jälkeen Kokko siirtyi ensimmäistä kertaa Allsvenskaniin Kiirunan riveihin. Kohtalaisesti menneen kauden jälkeen edessä oli paluu SM-liigaan SaiPaan tehdyn 2-vuotisen pestin merkeissä. Jälkimmäisellä kaudella Kokko oli lähellä voittaa ensimmäisen SM-mitallinsa mutta HPK onnistui pudottamaan "Sputnikit" kiertoradaltaan pronssiottelussa maalein 7-2.
Viime kauden Kokko siis pelasi Tingsrydissä ex-Kärppäkoutsi Pasi Mustosen valmennuksessa. Hyvin sujunut kausi päättyi kuitenkin tylysti kun Nyköping tiputti TAIF:n playoffien 1. kierroksella voitoin 2-1. Hän oli joukkueensa tehokkain pakki (jatkosarjassa peräti Tingrydin toiseksi tehokkain kaikista pelaajista) merkkauttaen yhteensä tehot 15+19=34 45 pelissä. Jäähyjä kertyi 89 minuuttia.
Kokon pelillisenä vahvuutena pidetään kiekollista peliä, heikkoutena puolestaan kaksinkamppailuja ja fyysisiä vääntöjä pienestä koosta johtuen.

Paluumuuttajana IFK:n kanssa sopimuksen teki, hieman yllättäenkin, Sakari Lindfors, joka toimi joukkueen ykkösveskarina kymmenen kauden ajan ennen lähtöään Graziin mestaruuskauden jälkeen. Itävaltalaisseura ajautui kuitenkin pian konkurssiin ja näin Sakke siirtyi maalinvahtiongelmista tuolloin kärsineeseen Färjestadiin. Loukkaantuneen Kimmo Lecklinin tuuraajana Sakke sai torjuntaprosentikseen 90,76 21 pelissä. Puolustavan mestarin Färjestadin kausi loppui kuitenkin lyhyeen Malmön tiputtaessa playoffien 1. kierroksella voitoin 3-1. Joukkueen johto antoi Sakelle luvan etsiä seuraavaksi kaudeksi uutta seuraa, joka löytyi Italiasta. HC Milano pelasi tällä kaudella monien vaiheiden jälkeen Ranskan liigassa(!) koska Italian liitto kiristi juuri sarjan alun kynnyksellä ulkomaalaiskiintiötä. Milanolla oli jo sopimukset ulkomaalaisvahvistusten kanssa olemassa joiden purkaminen olisi tullut liian kalliiksi.
Milano voitti ylivoimaisesti liigan yhdentoista pisteen erolla seuraavaan joukkueeseen, mutta neljän liigan parhaimman joukueen lopputurnauksessa HC Rouen kuittasi itselleen mestaruuden.

Statistiikka IFK:n virallliselta saitilta


Takaisin