11.2.

HC Lugano peruutti tulonsa

HC Lugano peruutti Suomen kiertueensa, jolloin joukkueen piti kohdata IFK (19.2.), Blues ja TPS. Syyksi sveitsiläiset ilmoittivat loukkaantumisista ja olympialaisista johtuvan miehistöpulan.
Otteluun jo ostetut liput lunastetaan takaisin Lippupisteen myyntipisteissä.
21.2. suunniteltu ottelu Malmötä vastaan pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.


7.2.

Hyvöselle mittava pelikielto AHL:ssä

Hannes

AHL on langettanut Cleveland Baronsissa pelaavalle Hannes Hyvöselle kahdeksan ottelun mittaisen pelikiellon. Viime lauantain ottelussa Cincinnati Mighty Ducksia vastaan Hyvönen heilautti mailaansa pesäpallo-tyyliin kohti Juri Butsajevia. Venäläisen murtuneen nenän, joa myöhemmin operoitiin, lisäksi hänen kasvoihinsa ommeltiin kolmisenkymmentä tikkiä. Hannekselle tuomittiin ottelussa tilanteesta viisi minuuttia huitomisesta sekä pelirangaistus.
Tapaus tuo ikävän särön Hyvönen hyvin kulkeneelle AHL-kaudelle. Clevelandin ykköskentässä pelannut pääasiassa pelannut Kärppä-kasvatti on joukkueensa kolmanneksi tehokkain 38 (17+21) pisteellä 53:ssa pelissä. Jäähyminuutteja on kertynyt 114.


4.2.

Pelaajarintamalta

Nivalan Metsuri

Paljosta porusta huolimatta liikenne SM-liigassa juuri ennen siirtorajan umpeutumista oli hiljaista. Yksi harvoista liikkujista oli kuitenkin Pasi Nielikäinen, jonka IFK vuokrasi loppukaudeksi Ässiin.
Pasin sopimus IFK:n kanssa loppuu tänä keväänä eikä hän ole tiettävästi mukana ensi kauden kuviossa.

IFK:ssä niin ikään vähäiselle peliajalle jääneet Teemu Kolehmainen ja Mikko Ilkka jatkavat kauden loppuun asti Mestiksen KJT:n riveissä. Jani Honkanen on puolestaan vuokrattu Hermekseen.

Aigars Cipruss on puolestaan poissa kokoonpanosta Olympialaisia edeltävistä otteluista. Latvialainen osallistuu maajoukkueensa harjoitusleirille. Karsintakierroksen pelinsä Salt Lake Cityssä Latvia aloittaa 10.2. Itävaltaa vastaan.

Tauon aikana IFK pelaa Jäähallissa kaksi harjoitusottelua. Vastaan luistelevat 19. päivä Sveitsin A-liigan tämän hetken kakkonen HC Lugano sekä 21. päivä Malmö Redhawks, joka on Elitserienissä kuudentena.
Liput maksavat 10 euroa per ottelu. Tarkemmat yksityskohdat IFK:n viralliselta sivustolta.


Takaisin