20.2.

Petoja ensi kaudellakin

Z - hän jatkaa Nivalan metsuri

Ensimmäisenä tämän kauden Petolaumasta julkistettiin Marek Zidlickyn sekä Pasi Nielikäisen jatkosopimukset. Zidlickyn sopimus on mallia 2+1 kautta, Pasin diili on myös kaksivuotinen ilman optiota.
23-vuotias tsekki on tällä kaudella ollut IFK:n toiseksi tehokkain puolustaja Toni Lydmanin jälkeen tehden 37 matsissa 14 (3+11) pistettä.
Nielikäisen tulokaskausi SM-liigassa on puolestaan ollut vaikea. Viime aikoina hän on kärsinyt ylikunnosta. Syynä tähän myöhäinen liittyminen kesällä IFK:n harjoitusrinkiin ja flunssaisena treenaaminen syksyllä. Nielikäisen tehot ovat jääneet kolmeen pisteeseen (2+1) 36 pelissä.

22.2. update!

Myös kahden kauden paperi taskussa

HIFK Magazinen 1/2000 mukaan myös Hannes Hyvönen on solminut IFK:n kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Saatuaan Bluesista kenkää, Hannes liittyi IFK:n riveihin marraskuussa. 12 pelistä Petopaidassa on saldona yksi maali sekä 59 jäähyminuuttia.


17.2.

Frank Moberg eläkkeelle kauden 2000-2001 jälkeen

Eläkkeelle 1.5.2001 alkaen

IFK vahvisti tänään jo jonkin aikaan julkisuudessa olleen tiedon siitä että toimitusjohtaja Frank Moberg jää eläkkeelle ensi kauden jälkeen. Tästä aiheutuvista organisaatiomuutoksista IFK tiedottaa kuluvan liigakauden jälkeen.
Alkuviikosta ilmestyneen Veikkaajan mukaan kolmea seuraajaehdokasta on haastateltu IFK:n urheilutoimen- ja toimitusjohtajan tontille. Tiettävästi ehdolla ovat ainakin entinen IFK- ja maajoukkueluotsi Pentti Matikainen sekä viime keväänä aktiiviuransa päättänyt Christian Ruuttu. Viime keväänä huhuissa mainittu Markus Lehto on ilmoittanut jatkavansa pelaaja-agenttina.
Tuleva UTJ toimii ensi kaudella Mobergin rinnalla ja tästä eteenpäin vastaa näillä näkymin yksin sekä managerin että toimitusjohtajan tehtävistä. Aiemmin on puhuttu kahden henkilön palkkaamisesta, parin viime kauden mallin mukaisesti.


Takaisin