28.1.

Syyskuussa Ilveksestä vuokralla IFK:hon liittynyt Pekka Kangaslausta, jonka jääaika on jäänyt vähiin, siirtyy loppukaudeksi ensi kaudeksi liigapaikkaa tavoitteleviin Oulun Kärppiin. Parru on tällä kaudella pelannut yhteensä 28:ssa pelissä, joissa ainoat tehot eli kolme syöttöpistettä mies kirjautti IFK:n paidassa. Jäähypenkillä hän on istunut 18 minuuttia.
27.1.

IFK:n kapeaksi käyvä ns. jauhelihaosasto menetti yhden monivuotisista peruspilareistaan seuran vuokrattua
Tom Laaksosen loppukaudeksi Espoo Bluesiin. EJK:n kasvatti merkautti kauden toistaiseksi ainoan
tehopisteensä tehtyään maalin lokakuussa Ilvestä vastaan. Jäähyminuutteja kerääntyi 64.
Koff.netin mukaan Tomppa ei itse usko enää jatkossakaan vetävänsä petopaitaa päällensä joten suuri kiitos näistä viidestä kaudesta!
22.1.

Tampereen Ilves ilmoitti tänään puolustaja Mike Gaffneyn siirtyvän IFK:sta seuran riveihin loppukaudeksi.
Gaffney tuli IFK:hon lokakuun alussa täyttämään perhesyiden takia P-Amerikkaan palanneen Todd Nelsonin jättämää aukkoa.
Testiotteluiden jälkeen loppukauden sopimuksen saanut amerikkalainen ehti pelaamaan IFK:ssa 29 liigapeliä, joissa pisteitä syntyi yhdeksän (1+8).
IFK:lla on nyt kaksi ulkomaalaispaikkaa vapaana joukkueessa, joista tiettävästi ainakin toinen pyritään täyttämään ennen siirtorajan umpeutumista.
21.1.

Toni Mäkiaho on saanut kolmen ottelun pelikiellon Lukon Sami Torkin käteen osuneesta huitaisustaan SM-liigan tutkittua tilanteen jälkikäteen videolta erotuomaritarkkailijan raportin pohjalta. Itse ottelussa tuomaripari antoi Mäkkärille huitomisesta kakkosen.

Veikkaajan spekulaatioista huolimatta IFK on ollut liikkeellä sirtomarkkinoilla. Lahden Pelicanseista seuraan palaa
oma kasvatti Veli-Pekka Kautonen, 29, joka viimeksi on pelannut IFK:ssa -96. Tämän jälkeen Vellu kiertänyt seuroja: Djurgården,
Berlin Capitals, Kiekko-Espoo, Krefeld Penguins löytyvät listalta ennen Pelicanseja. Tällä kaudella
eri vammoista kärsinyt Kautonen on pelannut 26 ottelua joissa on kirjauttanut 4 tehopistettä (1+3) sekä 32 jäähyminuuttia. Tosin Vellun +/- -tilasto on Pelikaaneista pahiten
pakkasen puolella, - 19. Äskettäin 400 SM-liigaottelun rajapyykin ohittanut Kautonen on saalistanut 158 pistettä sekä pelannut kolme A-maaottelua.
Ennen tämän kauden alkua Vellu kävi jo neuvotteluja IFK:n kanssa, mutta valmennusjohto tällöin halusi joukkueeseen mieluumin Roland Carlssonin.
Paikallisvastustajien vaihtokaupassa Pasilan sinisiin siirtyi Esa Tikkasenkin viime paikallisväännössä haastanut Santeri Heiskanen (33. 0+2=2 20 min.), 21, joka pystyy pelamaan sekä hyökkääjän että puolustajan tontilla.
Vaihdossa IFK:n riveihin liittyi hyökkääjä Tuomas Eskelinen (181 cm/88 kg), 21, joka niin ikään pystyy pelaamaan myös pakkina.
Pitäjänmäen Tarmon kasvatti Eskelinen on tällä kaudella Jokereissa kerännyt yhden syöttöpisteen 23 pelissä sekä istunut 10 minuuttia jäähypenkillä.
Hän pelasi tässä kuussa myös kolme ottelua lainassa divarin Hyvinkään Ahmoissa, joissa ei tehomerkintöjä tullut.
Viime kaudella Eskelinen pelasi Jokerien Suomen mestaruuden valloittaneessa joukkueesa. Tehot olivat 33 ottelussa 2+11.
Molempien sopimus kattaa loppukauden.
20.1.

Kiekkolehden mukaan IFK:n toimitusjohtaja Frank Moberg on vetäytymässä eläkkeelle ensi kauden jälkeen. Puheenjohtaja Kimmo Heinon mukaan palkkauksia seuran johtotehtäviin on tulossa ensi kaudeksi tai sen aikana. Todennäköisesti HIFK:n päivittäisestä pyörittämisestä tulevaisuudessa vastaavat talousjohtaja sekä urheilutoimenjohtaja kuten parina viime kautenakin. Tällä kaudella Moberg on toimitusjohtajana vastannut yksin molemmista toimista.
SM-liigan asettama pelaajien siirtoraja (31.1.) lähestyy. Joukkueenjohtaja Jari Kaarelan mukaan kuitenkin IFK:n pakka on valmis eikä uusia hänkintoja ole luvassa. Kaakku itse oli viime viikonloppuna Keski-Euroopassa scouttaamassa pelaajia IFK:hon ensi kaudeksi, kertoo tämän viikkoinen Veikkaaja.
17.1.

SM-liiga langetti maanantaina Tom Laaksoselle kahden ottelun pelikiellon sopimattoman käytöksen vuoksi lauantain JYP-IFK-pelin yhteydessä. Tomppa sai Hippoksella ajassa 60.00 pelirangaistuksen törkeydestä.
Iltalehden mukaan Laaksonen oli näyttänyt tuomaristolle "sopimattomia käsimerkkejä" josta seurauksena parivaljakko Savolainen - Rantanen oli räpsäyttänyt PRT:n, joka
johtaa aina erilliseen kurinpitokäsittelyyn ja vähintään yhden ottelun pelikieltoon. Erotuomarien ja otteluvalvojan
raporttien perusteella SM-liiga siis määräsi vielä yhden ottelun lisäpannan.
Viime kaudella esimerkiksi Toni Mäkiaho sai kahden ottelun pelikiellon puskettuaan tappelun yhteydessä Bluesin Jiri Vykoukalia päällään.
Tuomioiden perusteella näyttäisi liiga pitävän näitä rikkeitä yhtä vakavina...
Koff.netistä löytyvä Uugen kolumni valottaa
Tompan mystistä viittomakieltä. Tuomaristolle menivät lyhyehköt terveiset teemalla "Omin käsin onneen".
11.1.

Maanantaiset magneettikuvat kertoivat tehohyökkääjä Jan Calounin takareidessä olevan
repeämän, joka pitää miehen ulkona 2-4 viikkoa. Loukkaantuminen tapahtui lauantain TPS-ottelussa
kun Pubin tavoitellessa pystysyöttöä hänen luistimensa jäi jäänrailoon.
Lisää miehitystä sairastuvalle tuovat Mika Kortelainen jonka polvi vääntyi harjoituksissa, selkävammasta
kärsivä Markku Hurme sekä ylikunnon takia sivussa oleva Pasi Nielikäinen. Kaikki palannevat looraan parin viikon sisällä.
Sen sijaan nuoren Tony Salmelaisen kausi on näillä näkymin ohi pahan nivusvamman takia. Salmelainen maalasi kauden avauskotiottelussa
Bluesia vastaan uransa ensimmäisen SM-liigamaalin mutta on tämän jälkeen ollut sivussa.
Parris Duffusille tilaa tehnyt Niklas Bäckström pelaa edelleen divarin FPS:n riveissä ottelukohtaisella sopimuksella, mutta hakee itselleen pelipaikkaa ulkomailta.
