HIFK - Tappara

It's showtime...

IFK lähtee tämän vuoden neljännesvälieriin pariin viime kauteen nähden todella oudoista lähtökohdista: altavastaajana ja ilman kotietua. Kolmanneksi runkosarjassa sijottuneen Tapparan terä mäiski Pedon kuonoa jokaisessa runkosarjan neljässä väännössä yhteensä rumalla maalierolla 7 - 20. Tamperelaiset nappasivat IFK:lta surkeasti alkaneen liigakautensa avausvoiton lokakuun alun Hockey Night-pelissä.Muutaman viikon tämän jälkeen veräjän suulle hankittu Jason Muzzatti osoittatui SaiPan Vladimir Machuldan ohella liigan tämän kauden parhaaksi kesken kauden tehdyistä värväyksistä. Muzzatti korvasi veräjän suulla harjoituspeleissä loistaneen, mutta liigassa täysin flopanneen Scott Baileyn, joka löysi itselleen pelipaikan ECHL:n Charlotte Checkersistä. Jotain joukkueen suunnan muutoksesta kertoo sekin että joukkue hävisi reilun kuukauden aikana viisi liigapeliä ennen Muzzattin liittymistä ryhmään lokakuun puolessa välissä. Koko loppukaudella Tappara poistuivat pisteittä 10 kertaa.
Tapparan valmentajana toimii paluun 20-v. maajoukkueen peräsimestä kirvesrintoihin tehnyt Jukka Rautakorpi. Mies sai syksyllä valtakunnallistakin mediahuomiota, sekä viiden ottelun toimitsijakiellon, osakseen Tappara-SaiPan-ottelun jälkeen päätuomari Timo Favorinille suunnatusta "varo ettei talos pala"-huomautuksesta. Aiemmin Rautakorpi toimi Tapparan valmentajana vuosina '95-97. Molemmilla kausillaan joukkue selvisi mutta tie nousi pystyyn jo avauskierroksella HPK:n (voitot 1-3) ja Jokerien (0-3) toimesta. Jälkimmäisellä kaudella '96-97 Tappara pelasi juuri IFK:n ulos playoffeista viimeisen kierroksen dramaattisella 2-2-tasapelillä.
Tapparan tehoista vastaa lähes kaksi tasavahvaa vitjaa. Ykkösenä jauhaa Vertala (50. 24+17= 41 82 min.) - Ojanen (53. 18+47=65 54 min.) - Tarvainen (52. 20+27=47 91 min.). Näistä JYPistä tälle kaudelle hankitut laiturit Jussi Tarvainen, 22 ja Timo Vertala, 20, pelaavat uransa parasta kautta pisteiden valossa. Etenkin Vertalan peli on ollut yllätys, ennen tätä kautta hänen piste-ennätyksensä oli kaudelta '96-97: 46:ssä pelissä 13 (8+5) pistettä. "Vain" 183 cm:n varrestaan huolimatta Vertala on hyvä kulmaväännöissä ja tärkeän likaisen työn tekemisessä sekä tarkka maalipaikoissa. Hän myös pystyy tarvittaessa kantamaan kortensa kekoon vastustajan pelihuumorin horjuttamisessa. Fyysistä tukea Vertala saa Jussi Tarvaiselta (190 cm/97 kg), joka omaa myös erittäin kovan laukauksen. Tarvaista voidaan myös tarvittaessa peluuttaa keskellä. Sentterin hommia tässä vitjassa kuitenkin hoitaa Janne Ojanen, jonka meriitit lienee kaikille tuttuja. Iän myötä liike on huonontunut, mutta se sama pelisilmä on edelleen tallessa. Ojasen suurimmat heikkoudet on puolestaan koostaan huolimatta fyysisessä pelissä, johon NHL-urakin NJ Devilseissä aikoinaan kaatui.
Kakkosvitjaa johtaa joukkueen ikänestori Aleksandr Barkov (54. 21+35=56 28 min.) laidoillaan Jani Hassinen (49. 14+15=29 73 min.) ja Roman Meluzin (54. 25+25=50 8 min.). Barkoviin sopii oikeastaan sama määritelmä kuin Ojaseen. Taitoa ja pelinäkemystä löytyy. Erittäin luotettava pelaaja jonka esitysten taso ei paljoa illasta toiseen heittelehdi. On tehnyt tällä kaudella Suomen vuosiensa piste-ennätyksen ja 2-vuotisen jatkosopimuksen 35 ikävuodesta huolimatta. Laidoilta löytyy Tšekin maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva maalintekijä Roman Meluzin. Parhaimmillaan lähes dominoiva kiekollisena. Meluzin oli Tapparan maaliykkönen runkosarjassa, vaikka tahti hieman loppua kohden hyytyi. Hän kaipaisi hieman lisää tasaisuutta. Jani Hassinen on puolestaan löytämässä parin vaikean vuoden jälkeen sen tasonsa jolta lähti HPK:sta kierrokselleen. Erittäin nopea ja tekninen, muttei ole kotonaan fyysisissä väännöissä.
Tapparan muista hyökkääjistä voisi mainita IFK:sta tutun Valeri Krykovin (54. 11+17=28 36 min.) joka on ollut hieman pienemmässä roolissa Tapparassa tällä kaudella. Silti syttyi viimeisessä runkosarjan kamppailussa Jäähallissa ja upotti IFK:n tehoillaan 2+2, mikä on lataus tässä sarjassa. Tämän isokokoisen muttei kuitenkaan fyysisen sentterin jatkosopimusneuvottelut Tapparan kanssa ovat karahtaneet kiville ja hän on palaamassa pääkaupunkiseudulle. Tapparan monivuotinen luottohyökkääjä Arto Kulmala (50. 7+9=16 28 min.) on jatkanut tällä kaudella matalalentoaan. Kapasiteettia häneltä löytyy, mutta nouseeko kokemus ratkaisevilla hetkillä esiin?
Eräs kysymysmerkki on se jos Jukka Rautakorpi joutuu esim. loukkaantumisten takia muovaamaan pitkään yhdessä jauhaneet tehovitjansa uudestaan, miten peli tällöin toimii.
Tamperelaisten takalinjoilta löytyy kolme erittäin tasapainoista paria. Ruotsalaisparin muodostavat Per Löfström (48. 11+10=21 36 min.) ja Josef Boumedienne (50. 8+24=32 158 min.). Löfström on viime kevään Ruotsin mestari Brynäs IF:n riveistä, jonka kova laukaus on sytyttänyt punalampun 11 kertaa, oikeuttaen puolustajien maalitilastossa sijalle kuusi. Fyysisen pelin taitaja Boumedienne on enemmän ollut varmistavassa roolissa. Tarvittaessa hanskat lähtevät tiskiin, vaikka marraskuussa Nielikäisen pyörähtelykutsu ei kiinnostanutkaan. Miten 158 minuutin miehen hermokontrolli pitää? IFK:llakin sopivan hiillostuksen paikka.
Boumedienne on ensi kaudeksi siirtymässä puskaradion mukaan pääkaupunkiseudulle, ei kuitenkaan tämän sarjan vastuksen riveihin.
Kakkosparissa puolustavat lähes toisiensa vastakohdat Pasi Petriläinen (39. 1+9=10 22 min.) ja Janne Grönvall (53. 4+11=15 46 min.). Petriläinen on liikkuva puolustaja, mutta pieni koko luo omat rajoituksensa. Joukkueen kapteenina kuitenkin tärkeä pelaaja niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Janne Grönvall on klassiseen "hidas mutta kankea"-muottiin sopiva puolustaja. Raumalaislähtöinen pakki luutii kahden kauden kokemuksella Toronto Maple Leafsin organisaatiosta. Kiekollisena vaikeuksia.
Kolmannen parin muodostavat Ari Vallin (54. 4+8=12 36 min.) - Miska Kangasniemi (46. 3+11=14 89 min.). Vallin on kypsynyt hyväksi liigatason pakiksi. Liikkuvuus on huippuluokkaa, mutta jälleen pieni koko antaa etua vastustajille esim. maalineduspelaamisessa. Pari Kangasniemi on noussut erääksi SM-liigan kovimmista taklaajista. Tästä esimerkkinä TPS:n Jani Kiviharjulle aivotärähdyksen sekä reissun sairaalaan aiheuttanut pommi. Niitti kuitenkin tapahtui pelitilanteen ulkopuolella ja tuotti Kangasniemelle kolmen matsin pannan. Miehen pelityylin pitäisi sopia tähän sarjaan kuin nakutettu. Taklausinnokkuus kuitenkin kostautuu välillä kiekollisen hyökkääjän viilettäessä jo siellä missä Kangasniemen pitäisi olla.
Calgary Flames 1. varaus vuodelta 1988, Jason Muzzatti on paljon vartijana tamperelaisilla. Riskisijoitus Tapparalta, koska miehen viime kausi jäi sydänleikkauksen vuoksi tyngäksi, tuotti jackpotin. Tosin Muzzatin ja IFK:n Parris Duffusin torjunta-% ovat lähes yhtäläiset (M 92,13% - D 92,07%) etu on mielestäni Tapparalla. Duffusin pelityyli ei ainakaan allekirjoittanutta ole täyttänyt luottamuksella vaikka tilasto kiistatta näyttävät vakuuttavalta.
IFK:lla on luotettavana kakkosmaalivahtina Ari Ahonen, jonka pelimahdollisuuksia armeija rajoittaa. Kun Ahonen ei saanut peliaikaa runkosarjan "turhilla" päätöskierroksilla, on sitä hänelle paha playoffseissakaan povata. Syksyllä ykkösmaalivahdin raskasta viittaa kantanut Ahonen on edelleen vain 18-vuotias.
Muzzatti ei edes vaikuta olevan kovin temperamenttinen useiden nikkariveskojen tapaan vaan on tolppien välissä itse rauhallisuus. Mieheltä löytyy aiemmin uraltaan kohtalaisia jäähylukuja maalivahdille, mutta ilmeisesti ikä on karsinut särmää pois. Tapparan ensimmäisessä Helsingin vierailussa Muzzatti sai vastaanottaa mm. nyttemmin Ilmalaan siirtyneen Santeri Heiskasen taklauksen, joka ei tuntunut hätkähdyttävän miestä ollenkaan (eikä ketään muutakaan tapparaa ihmetyksekseni). Heikkouksia on vaikea löytää. Joka tapauksessa IFK:lla ei ole varaa nyt aristella irtokirkkoihin menemistä. Luukkumiehenä toimii Timo Järvinen, joka torjui IFK:n nurin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Peliaikaa ei kuitenkaan ole luvassa ellei Muzzatti loukkaannu.
IFK:n tätä kautta ovat painaneet etenkin hyökkäyksen alisuorittajat: Markku Hurme, Toni Mäkiaho, Mika Kortelainen, Bluesista potkittu Hannes Hyvönen... Kaikki potentiaalisia yli 20 maalintekijöitä. Syystä tai toisesta hommat vain eivät ole natsanneet. Täytyy muistaa myös että IFK:n ketjut ovat eläneet läpi kauden. Kölli on kuitenkin osoittanut nousukuntoa kevättä kohden, samoin kuin Mäkkäri joka viimeisteli 1+1 viimeisessä ottelussa SaiPaa vastaan. Sentteriosaston luottomies Toni Sihvonen ei ole saanut samaa vääntöä toistaiseksi IFK:ssa irti kuin maajoukkueessa. Mika Niemisen kautta ovat varjostaneet loukkaantumiset. Parhaimmillaan on maaginen ratkaisuissaan, mutta jos tahto ei ole mukana vajoaa helposti harmaaseen massaan kuten IFK:n viime peleissä on nähty. Ensimmäinen SM-kulta on edelleen hakusessa. Ex-tappara Lasse Pirjetä oli runkosarjassa IFK:n pistepörssin kakkonen, mutta laittaisin silti miehen kauden pettymysten joukkoon. Virkamiesmäisyys on etenkin kevätkaudella vaivannut eli hoitaa hommat vain puolivaloilla "sinne päin", tältä ainakin katsomoon on näyttänyt.
Paljon on tietenkin Jan Calounin varassa. Parhaimmillaan varmasti Euroopan taitavimpia ratkaisijoita, mutta huonoimmillaan voi olla melkein rasite joukkueelleen. Oman riskinsä muodostaa se, että seuraavasta kympistä Pubi istuu kaksi peliä. Tappara varmasti yrittää hiillostaa miestä taklauksilla ja vihellysten jälkeisillä tökkimisillä.
Myös tuomariston suhtautuminen Calouniin ratkaisee: miehen sukeltelujen takia monet oikeatkin rikkeet menevät viirupaitojen mielestä usein filmin piikkiin. Tästä seuraa turhautumista ja rumba on valmis.
Valko-oranssi-siniset ovat nykyisellään erittäin voimakkaaseen taklauspeliin pystyvä joukkue. Samoin IFK jo perinteisestikin, tosin tällä kaudella valmentaja Ismo Lehkonen on jäähyjen vuoksi pyytänyt muutamaa fyysisemmän puolen edustajaa rauhoittumaan. Nyt kuitenkin pitää taklauspeliin pystyä vastaamaan jo senkin takia että eräät tamperelaisten tehomiehistä eivät ole omimmillaan kovassa pelissä. Toivottavasti myös tuomaristo haistaa playoff-hengen.
IFK:n harvenevan jauhelihaosaston edustaja Pasi Nielikäinen on playoffeista varmasti sivussa. Nivalan metsurin kauden päätti ennen aikojaan ylikunto.
Mikäli IFK löytää oman tasonsa ja tahdon kuten kauden toistaiseksi ainoassa playoff-otteluissa, EHL:n semifinaaleissa TPS:ää vastaan, ei Tappara ole numeroista huolimatta tällä saralla edellä.
IFK:n puolustus on suuri kysymysmerkki: Jarno Kultanen - Marek Zidlicky ja Vellu Kautonen (kärsinyt nivusvammasta) - Toni Lydman muodostavat liigamitat täyttävät pakkiparit, muta entä tämän jälkeen? Tuomas Eskelinen - Mikko Kurvinen ovat viime peleissä esiintyneet edukseen, mutta kokemusta kovista peleistä puuttuu. Loppukaudesta ylimääräiseksi pakiksi pudonnut Mikko Kuparinen voidaan heittää kehiin jos tarvitaan kokoa ja kovuutta, mutta Kuprun kiekollinen peli on epävarmaa. Kautosta viime aikoina tuurannut Aki Tuominen lienee jäänee myös reserviin.
Miinuspuolella loukkaantuneen Kari Rajalan tervehtyminen tähän sarjaan on epätodennäköistä. Kautosen ja Kultasen kymppitili täyttyy seuraavasta isosta rangaistuksesta. Pystyvätkö nuoret puolustajat paikkaamaan näitä sekä mahdollisia loukkaantumisia?
Tiukat pelit useasti ratkeavat erikoistilanteissa. Ylivoimalla IFK oli runkosarjassa yllättävästikin Tapparaa tehokkaampi. IFK:n YV toimi 16%:sesti kun taas tamperelaisilla 12%:sesti. Mutu-tuntemuksena voisin sanoa että IFK:n maalit harvemmin tulivat minkään varsinaisen kuvion tai pyörityksen päätteeksi. Viime aikoina jo kiekon tuominen pakkopeliä varten vastustajan puolustusalueelle on tuottanut tuskaa. Mutta niinpä, eihän sillä ole väliä miten ne maalit tulee...
IFK on tappanut jäähynsä 84 %, Tapparalla luku on 89% eli liigan tehokkainta alivoimapeliä runkosarjassa. IFK:ta heikommin jäähynsä hoiti vain SaiPa.
Tilastojen taikaa ottelusarjaan tuo se, ettei IFK ole onnistunut voittamaan Tapparaa Hakametsässä sitten syksyn 1994. Joskushan sen tappion kotijoukkueellekin tultava 11 voittoisan IFK-kohtaamisen jälkeen, mikä olisikaan parempi sauma aloittaa. IFK:lla on tällä kaudella tuntunut onnistuvan vierasotteluissaan paremmin kuin kotihallissaan. Vaisut esitykset ovat vähentäneet desibelien määrää Petoluolassakin. Tilanne kärjistyi viime lauantain Pelicans-ottelussa jossa IFK höntsäsi surkealla esityksellä 1-1-tasurin, yleisön buuatessa viimeisen erän puolivälistä eteenpäin. Valmentaja Ismo Lehkonen jopa näki lehtihaastattelussa IFK:n eduksi vieraskaukalossa aloittamisen. Joka tapauksessa viime kausina Punainen meri on lähtenyt aivan eri sykkeellä playoff-kiekkoon kuin runkosarjaan, joten IFK tulee saamaan siltä puolelta merkittävästi enemmän apuja. Perinteisesti myös IFK-fanit ovat löytäneet runsaslukuisina kuntohuippunsa juuri Hakametsän otteluissa.
Lähtökohta on lähes koko kauden odotusten alapuolella rämpineelle IFK:lle sikäli otollinen että kaikki odottavat vahvan kauden pelanneen Tapparan jyräävän tiensä semifinaaleihin. Kuten jo todettu, jos IFK saa EHL:ää lukuun ottamatta ensimmäistä kertaa palikkansa loksahtamaan täysin kohdalleen, kaikki edellytykset Petojen etenemiselle jälleen mitalitaistoihin on olemassa. Valmentaja Ismo Lehkonen on useasti kauden aikana todennut että keväällä IFK on keväällä kova porukka. Nyt on näytön paikka.

-MT

Tapparan kokoonpano

Lähde: www.tappara.fi

Maalivahdit

		35    	JÄRVINEN Timo          31.03.73 171/75L  Kuopio            
		36     	MUZZATTI Jason         03.02.70 188/95L  Toronto CAN

Puolustajat

		5      	VALLIN Ari             21.03.78 181/90L  Ylöjärvi        
		6      	*RANTANEN Asko         06.09.74 177/88R  Punkalaidun       
		10     	PETRILÄINEN Pasi (C)   05.05.78 177/85L  Pirkkala         
		18     	*MÄNTYLÄ Tuukka        25.05.81 171/76L  Tampere          
		23     	LÖFSTRÖM Per           12.08.73 184/89L  Tierp SWE         
		33     	KANGASNIEMI Miska (A)  06.01.75 185/87L  Jyväskylä        
		55     	GRÖNVALL Janne         17.07.73 190/92L  Rauma           
		78     	BOUMEDIENNE Josef      12.01.78 186/92L  Tukholma SWE

Hyökkääjät
		8  C   	OJANEN Janne (A)       09.04.68 189/92L  Tampere          
		9  LW  	HASSINEN Jani          11.05.75 180/85R  Kerimäki         
		11 RW  	TUOMINEN Pasi          03.05.74 184/94R  Pori            
		13 LW  	MELUZIN Roman          17.06.72 185/85R  Blansko CZE     
		14 C   	KRYKOV Valeri          06.11.67 192/92L  Helsinki         
		16 C   	BARKOV Aleksander      17.04.65 190/95L  Novosibirsk RUS  
		20 RW  	TARVAINEN Jussi        31.05.76 190/97R  Lahti           
		24 C   	SALONEN Sami           17.04.77 180/82L  Turku             
		27 LW  	KULMALA Arto           05.04.68 179/80R  Tampere          
		28     	*NORMIO Teemu          09.05.80 188/87L  Tampere      
		29 LW  	ALANEN Johannes        05.02.78 183/84L  Jyväskylä        
		37 LW  	VERTALA Timo           02.05.78 183/86L  Jyväskylä        
		40 RW  	UHLBÄCK Jaakko         31.08.78 186/90L  Kuopio

Valmentajat

			RAUTAKORPI Jukka
			MAKKONEN Kari
			ANDERSSON Niki

Tapparan joukkuetilasto runkosarjassa


Takaisin kolumnisivulle